Barona ja Arffman käynnistävät Joensuussa valmennusmallin työnhakijoiden tehokkaammaksi auttamiseksi ja alueen työllisyystilanteen parantamiseksi

Barona 23.9.2020

Suomen suurin henkilöstöpalveluyritys Barona avaa syyskuun lopussa uuden toimiston Joensuun keskustaan aikuiskoulutuksia ja valmennuksia tarjoavan Arffmanin kanssa. Siltakadun uusissa toimitiloissa voidaan järjestää rekrytointi-, työntekijä- ja asiakastapaamisten lisäksi koulutuksia ja valmennuksia työttömille työnhakijoille sekä tarjota heille entistä suorempi tie uusien työmahdollisuuksien äärelle. Baronan ja sen tytäryhtiön Arffmanin tavoitteena on tukea entistä laajemmin koko alueen työllisyystoimia.

Aiemmin Baronan ja Arffmanin yhteistyötä on toteutettu koulutus- ja valmennuspalveluissa ympäri maata, tosin eri toimipisteistä käsin. Nyt entistä tiiviimmän yhteistyön toivotaan vauhdittavan työllistämistä ja työvoiman löydettävyyttä Joensuun alueella, missä Barona työllistää vuosittain satoja työntekijöitä ja Arffmanin palveluihin osallistuu vuosittain satoja työnhakijoita.

Joensuun aluepäällikkö Timo Vainikaisen mukaan Baronan suorat kontaktit työtä tarjoaviin asiakasyrityksiin parantavat työnhakijoiden työnsaantiedellytyksiä. Vainikaisen mukaan koronapandemia ei juurikaan ole vaikuttanut alueen kohtaanto-ongelmiin, vaan työtä on tarjolla tasaisesti monilla eri toimialoilla.

”Joensuun alueella on elinvoimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä, jotka haluavat säilyttää toimintaansa täällä. Työvoiman saanti vaikeutuu kuitenkin jatkuvasti väestön ikääntyessä, ja uusien osaajien houkuttelu vaatii ponnistuksia. Haluamme Arffmanin kanssa tukea alueen kehitystä luomalla uusia keinoja osaajien löytämiseksi ja myös kouluttamiseksi”, Vainikainen toteaa.

Yksi iso haaste työn ja tekijän kohtaamisessa ovat ihmisten työnhakutaidot, jotka voivat vaihdella suurestikin. Arffmanin palvelujohtaja Olli Jääskeläisen mukaan TE-toimiston kautta tulevat valmennettavat saavat heti tuoreeltaan tietoa myös Baronan palveluista ja ajankohtaisista työmahdollisuuksista Joensuun alueella.

”Arffmanilla on pitkä kokemus erilaisten valmennusten ja koulutusten järjestämisestä eri lähtökohdista ja elämäntilanteista tuleville ihmisille. Yhdessä baronalaisten kanssa haluamme varmistaa, että ihmiset eivät jää yksin haasteidensa kanssa, vaan löytävät uusia työmahdollisuuksia jopa eri aloilta”, Jääskeläinen kertoo.

Koronatilanteen vuoksi Baronan ja Arffmanin uusi Joensuun toimisto ei pidä isompia avajaisia, mutta ovet ovat aina avoinna niin asiakkaille, työnhakijoille ja -tekijöille kuin kaikille Baronasta ja Arffmanista kiinnostuneille.

 

Lisätiedot:

Timo Vainikainen, aluepäällikkö, Joensuu, Barona
p. 0500 378 580
timo.vainikainen@barona.fi

Olli Jääskeläinen, palvelujohtaja, Arffman
p. 050 325 0042
olli.jaaskelainen@arffman.fi

Barona on Suomen kuudenneksi suurin työnantaja, jonka palveluihin kuuluvat mm.
rekrytointi, henkilöstövuokraus, työkykypalvelut, ulkoistusratkaisut ja hakijamarkkinoinnin palvelut. Toimimme lähes 40 paikkakunnalla työllistäen 30 000 ihmistä vuosittain. Yli 20 vuoden kokemuksella rakennamme parempaa työelämää ja yhteiskuntaa auttamalla ihmisiä ja yrityksiä kasvamaan. Liikevaihtomme
 oli vuonna 2019 yli 400 M€.

Vuonna 1993 perustettu ja joulukuussa 2019 Barona-konserniin liittynyt Arffman on yksi maan suurimmista aikuiskoulutukseen keskittyneistä yrityksistä. Arffman toimii koko maan alueella ja järjestää palveluita yhdessä työvoimahallinnon, kuntien sekä yritysten kanssa. Arffmanin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 10 M€. Arffmanin palveluksessa työskentelee 150 koulutus-, valmennus- ja opetusalan asiantuntijaa.