Barona taklaa yksinäisyyttä – Kaverisovellus kaikkien työntekijöiden käyttöön

Barona 20.12.2023

Palveluyhtiö Barona on tehnyt vähemmistösijoituksen sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn tarkoitettuun Kaverisovellukseen. Yhteistyön myötä Kaverisovellus on tuotu kaikkien Baronan työntekijöiden käyttöön.  

Tutkimusten mukaan yksinäisyys on viimeisten vuosien aikana lisääntynyt sekä työ- että vapaa-ajalla. Turun yliopiston tutkimuksen mukaan yksinäisyyttä kokevien osuus on yli kolminkertaistunut vuosien 2016 ja 2022 välillä. Baronan omat työntekijäkyselyt sekä yhtiön hyvinvointitiimin kokemukset työntekijöiden kanssa käydyistä keskusteluista tukevat tätä havaintoa. 

Yksinäisyys voi heikentää työelämän hyvinvointia hyvin merkittävästi, ja siksi Barona haluaa tukea työntekijöiden sosiaalisten verkostojen muodostumista. Barona on Suomen 8. suurin työnantaja, jolla oli vuonna 2022 yli 12 500 työntekijää. 

”Tänä päivänä yrityksiltä odotetaan yhä isompaa ja laajempaa roolia työntekijöiden tukemisessa myös vapaa-ajan haasteiden ratkomisessa. Baronan strategian keskiössä on hyvinvoiva ihminen, ja siten yksinäisyyden ehkäisy on meille tärkeää”, Baronan toimialajohtaja Jaakko Alamäki toteaa ja jatkaa: 

”Omien työntekijöidemme osalta olemme havainneet, että alle 30-vuotiaat kokevat yli kaksi kertaa enemmän yksinäisyyttä kuin yli 55-vuotiaat. Näihin kokemuksiin on tärkeä päästä kiinni, sillä yksinäisyydellä on merkittävä vaikutus esimerkiksi työssä jaksamiseen. Haluamme auttaa ja siksi tulemme haastamaan myös asiakkaitamme mukaan poistamaan työelämän yksinäisyyttä yhdessä.” 

Kaverisovellus on sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen työ- ja vapaa-ajalla tarkoitettu palvelu, jonka avulla voi löytää kavereita esimerkiksi yhteisten mielenkiinnon kohteiden, arvojen tai harrastusten perusteella. Vuonna 2022 lanseeratulla Kaverisovelluksella on jo yli 20 000 käyttäjää ja yhteisö kasvaa jatkuvasti. 

“On mahtavaa saada yhteiskunnallisesti vaikuttava Barona Kaverisovelluksen tueksi. Yksinäisyyden helpottamiseksi on kehitettävä uutta tekniikkaa, mutta myös tehtävä asia isosti näkyväksi. Baronan kanssa pystymme helpottamaan erityisesti työyksinäisyyttä”, kertoo Kaverisovelluksen perustaja, myynti- ja markkinointijohtaja Arla Joensuu

Lisätietoa täältä: www.kaverisovellus.fi 

Lisätietoja: 

Jaakko Alamäki, henkilöstöhallintoalan toimialajohtaja, Barona 
050 594 4498 
jaakko.alamaki@barona.fi 

Arla Joensuu, myynti- ja markkinointijohtaja, perustaja, Kaverisovellus 
045 656 70 65 
arla@kaverisovellus.fi