Jussi Roposta Baronan uusi CFO

Barona 16.8.2018

Baronan uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty KTM Jussi Ropo, 30. Ropo aloitti tehtävässään kesäkuussa. Hän on aiemmin toiminut mm. PwC:llä, joka tarjoaa tilintarkastus- ja konsultointipalveluja.

”Tunnen Baronan yrityksenä aiemmalta työuraltani. Yrityksen arvomaailma kohtaa hyvin henkilökohtaisten arvojeni kanssa. Lisäksi osaava tiimi ja poikkeuksellinen kulttuuri ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Näin ollen, olen vakuuttunut, että pystymme jatkamaan vahvaa kasvua lähivuosina”, Ropo kertoo.

Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmasen mukaan oli tärkeää Baronan vahvan kasvun johdosta saada vain Baronan liiketoimintoihin keskittynyt talousjohtaja. Aiemmin tehtävästä vastannut Pasi Vilhunen jatkaa koko Barona Groupin talousjohtajana. Barona Group vaihtaa nimensä Bravedoksi loppuvuoden aikana. 

”Olemme iloisia saadessamme Jussin Baronalle. Hän tuo mukanaan uutta näkemystä ja laaja-alaista kokemusta eri yhtiöiden taloushallinnosta”, Vanhala-Harmanen toteaa. 

Barona on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka työllistää vuosittain yli 30 000 ihmistä.
Baronan liikevaihto oli vuonna 2017 noin 335 M€.

Lisätietoja:

Jussi Ropo
CFO, Barona
jussi.ropo@barona.fi
+358 41 543 6407 

Vuonna 1999 perustettu Barona on Suomen suurin henkilöstöpalvelualan yritys ja työllistämme vuosittain yli 30 000 ihmistä. Rakennamme parempaa työelämää ja yhteiskuntaa auttamalla ihmisiä ja yrityksiä kasvamaan. Palveluihimme kuuluvat mm. rekrytointi, henkilöstövuokraus, työkykypalvelut, ulkoistusratkaisut ja hakijamarkkinoinnin palvelut. Toimintaamme ohjaa vapaus, vastuullisuus, rohkeus ja yhdessä tekeminen. Toimimme Suomessa yli 30 paikkakunnalla ja kansainvälisesti 10 maassa. Baronan liikevaihto oli vuonna 2017 noin 335 M€ .