Näin johdat omaa uraasi – 4 vinkkiä ketterän urapolun kehittämiseen

Näin johdat omaa uraasi – 4 vinkkiä ketterän urapolun kehittämiseen

Karoliina Jarenko, Jenni Kankkunen, Anna Perho 7.3.2021

Baronan suuren työelämätutkimukseen vastanneista lähes puolet on koronapandemian siivittämänä vähintään pohtinut työpaikan vaihtoa tai osaamisensa lisäämistä. Nopeasti muuttuvassa työelämässä oman uran tietoinen ohjaaminen onkin tärkeämpää kuin koskaan. Liikahdusprojektien avulla urapolkuaan voi muotoilla riskittömämmin. Ota talteen neljä vinkkiä, miten muotoilet uraasi liikahdusprojektien avulla!

1. Selkeytä suunta – kaikki lähtee omista haaveista

Työelämän vaatimukset ovat kovia, ja harvassa työssä pärjää, ellei siihen ole tekijällä paloa. Jokaisen kannattakin hankkiutua sellaisen työn äärelle, josta oikeasti nauttii ja on kiinnostunut. Siksi ihan ensimmäisenä on selkiytettävä, mitä oikeasti haluaisi tehdä ja mistä haaveilee.

Ison ja laajemman päämäärän alle on aina helpompi asettaa konkreettisia tavoitteita, joita kohti mennä pienempien liikahdusprojektien avulla. Koko loppuelämää ei tietenkään voi eikä tarvitse selkeyttää, mutta suuret linjat on hyvä miettiä selväksi: Mitkä teemat kiinnostavat, mistä haluaisi tietää lisää, mitkä ovat itselleen tärkeitä arvoja ja minkä eteen on valmis tekemään töitä.

Vinkki: Määrittele omalle työelämällesi laajempi teema tai tarkoitus. Vaikka tekisi uransa aikana erilaisiakin töitä, nivoutuvat ne näin osaksi suurempaa päämäärää.

2. Liikahdusprojektit vievät eteenpäin

Liike-elämän suosimat lyhyemmän tähtäimen toimintamallit soveltuvat myös oman uran johtamiseen ja urapolun suunnitteluun. Liikahdusprojekti tarkoittaa juuri tätä: Se voi olla mikä tahansa pieni askel kohti unelmien työtä. Esimerkiksi, jos haluat siirtyä tuotekehityksen tehtävistä myyntiin, voi ensimmäinen liikahdusprojektisi olla esimerkiksi se, että pyydät myynnin asiantuntijoita kahville. Näin saat konkreettista tietoa työnkuvasta ja voit miettiä, millaista työ myynnissä voisi olla.

Liikahdusprojekti on aina ketterä, sillä niitä voi tehdä niin monta kuin haluaa ja on mahdollista myös peruuttaa takaisin alkuun tai hypätä reilusti eteenpäin. Esimerkiksi voi ottaa 15 pientä askelta ja sen jälkeen todeta, että kurssia tarvitsee korjata ja kokeilla vielä lisää liikahdusprojekteja toiseen suuntaan. Tai sitten 15 projektin jälkeen todeta, että isomman hypyn aika on käsillä. Tärkeintä on makustella, miltä liikahdusprojekti tuntui ja miten se voisi istua omaan tekemiseen ja haaveisiin.

Vinkki: Mieti, mikä voisi olla seuraava pienin askel, jonka voit tehdä maistellaksesi uratavoitteitasi.

3. Arvio ja reflektoi liikahdusprojekstin jälkeen

Liikahdusprojektin jälkeen on hyvä pysähtyä arvioimaan, mitä jäi käteen. Arvioinnin ja reflektion jälkeen pystyt arvioimaan entistä selkeämmin, mitkä ovat seuraavat askeleesi eteenpäin. Kysy siis itseltäsi liikahdusprojektin jälkeen ainakin nämä kysymykset:

  • Motivaatio: Oliko tämä oikeasti kivaa, haluaisinko tehdä tätä työtä?
  • Talous: Näyttääkö siltä, että tällä voisi elättää itsensä? Onko markkinaa ja kysyntää
  • Osaaminen: Olisiko minulla osaamista valmiiksi ja mitä muita taitoja minun pitäisi hankkia?

Vinkki: Suunnittele vaikka joka kuukausi etukäteen, mitä liikahdusprojekteja sinulla voisi olla käynnissä seuraavassa kuussa. Kalenteroi myös hetki, jolloin teet arviointireflektion!

4. Jatkuva oppiminen tuo oivalluksia uralle ja elämään

Liikahdusprojektien ideana on, että oppiminen on ketterää ja jatkuvaa - muutos tapahtuu arjessa kaiken tekemisen ohessa. Urahyppyjä ei välttämättä edes ajattele arjessa, vaan muotoilet uraasi koko ajan tekemisen kautta, haet suuntaa ja räätälöit tulevaisuuttasi.

Joskus liikahdusprojekti voi myös osoittaa, ettei suunta ollutkaan oikea. Ja se on täysin OK. Ihminen muuttuu ja kehittyy jatkuvasti: Kokeilemalla opit tuntemaan itseäsi ja omia haaveitasi ja motivoivia tekijöitä paremmin. Jos liikahdusprojekti ei tuntunut omalta, opit siitä jotain – ja suuntaa tarkentuu.

Suurin osa uraunelmista jätetään toteuttamatta niihin sisältyvän riskin vuoksi. Kun on kysymys elannosta, on se ihan ymmärrettävää – mutta samalla se tuntuu elämän haaskaamiselta. Siksi pienin askelin tapahtuvat liikahdusprojektit ovat mainio lähtökohta urahaaveiden toteuttamiselle, koska riski on paljon pienempi eikä tunnu niin pelottavalta.

Vinkki: Jos olo on kärsimätön ja suurempi haave siintää silmissä, voi liikahdusprojekteja olla useampi käynnissä samaan aikaan. Muutamassa kuukaudessa voit viedä läpi useamman liikahdusprojektin ja kerryttää paljon tietoa, jonka avulla pääset eteenpäin.

Blogin kirjoittaneet Karoliina Jarenko ja Jenni Kankkunen ovat johdon konsultteja, joilta ilmestyi helmikuussa omannäköisen työelämän kehittämiseen tarkoitettu ”Kohti – ketterän urakehityksen työkirja” (Tuuma, 2021). Anna Perho on työelämävalmentaja, kirjailija ja yrittäjä, joka haluaa tehdä työelämästä paremman paikan kaikille.