Vähän työkokemusta, mutta paljon potentiaalia! Taitopohjainen CV tuo esille osaamisesi

Vähän työkokemusta, mutta paljon potentiaalia! Taitopohjainen CV tuo esille osaamisesi

Laura Helander 20.1.2024

Haluisitko hurmata työnantajan, muttet tiedä miten sen vähäisellä työkokemuksellasi tekisit? Jokainen meistä hakee töitä joskus ensimmäistä kertaa, joten älä jää liikaa murehtimaan titteleiden ja työvuosien puuttumista. Taitopohjaisen CV:n avulla varmistat, etteivät osaamisesi ja potentiaalisi jää työnhakutilanteessa piiloon.

Mikä on taitopohjainen CV ja miten sellaista kannattaisi lähteä rakentamaan? Tutustu Baronan rekrytointiammattilaisten antamiin vinkkeihin!

Avaa kokemuspankkiasi

Työelämän alkumetreillä on luonnollista, ettei aiempaa työkokemusta ole välttämättä juurikaan ehtinyt kertyä CV:n täytteeksi. Tämä ei tarkoita, että olisit tyystin levännyt laakereillasi: olet saattanut esimerkiksi matkustella paljon, kirjoittaa blogia, tehdä vapaaehtoistyötä, toimia au pairina tai harrastaa useamman vuoden ajan joukkueurheilua.

Pienistä puroista kasvaa tunnetusti iso virta, joten mikset paketoisi kaikkea tätä työnhakua varten?

Taitopohjainen CV soveltuu työelämän ensikertalaisten lisäksi hyvin myös uutta työtä hakevalle alanvaihtajalle, jolta ei vielä löydy juuri kyseiseen työhön soveltuvaa työkokemusta, mutta jonka osaaminen on vahvaa ja monipuolista. Kerro tällöin, mitä olet tehnyt ”edellisessä elämässäsi” ja mitä eväitä aiempi urapolku on sinulle antanut hakemaasi työtä ajatellen.

Tuo potentiaalisi ja persoonasi esille

Muista, että vaikka työnantaja hakeekin osaavaa työntekijää, uudessa työssä ei tarvitse eikä aina voikaan olla heti huipulla. Työ opettaa tekijäänsä ja tekemällä kasvaa ammattilaiseksi. Taitopohjaisen CV:n tehtävä onkin kertoa, millaista potentiaalia sinussa on ja millaiseksi tekijäksi olet matkalla.

Vaikka taitopohjaisessa CV:ssä tilaa ei tarvitsekaan säästää työsuhteille, on siinä järkevää tuoda esille omaa koulutustaustaa. Sen rinnalla voit listata lyhyesti, millainen tyyppi olet ja mitä juuri sinä tarjoat työyhteisölle. Esittele omaa persoonaasi, kiinnostuksenkohteitasi ja sitä, miten toimit erilaisissa tilanteissa. Työantaja osaa arvostaa motivaatiootasi ja halukkuuttasi menestyä työssä, joten kuvaile rohkeasti myös tavoitteitasi.

Kohdenna CV:si hakemaasi tehtävään

Räätälöi CV aina työpaikkakohtaisesti! Yritä nostaa esille sellaisia asioita, jotka ovat juuri hakemasi tehtävän kannalta oleellisia ja joita kyseinen työnantaja voisi arvostaa. Vinkkiä tähän voit hakea työpaikkailmoituksen sisällöstä.

Pyri antamaan konkreettisia esimerkkejä osaamisesta, jota sinulla on hakemaasi työtä ajatellen. Avaa esimerkiksi suorittamiesi opintojen sisältöä, sillä pelkät otsikot eivät välttämättä kerro työnantajalle sitä, mitä olet niiden kautta oppinut.

Opi tunnistamaan työelämätaidot

Tietyissä työtehtävissä vaadittava osaaminen ja pätevyys täytyy todistaa esimerkiksi tutkinnolla, esimerkiksi lääkärinä ei ymmärrettävästi pääse työskentelemään kuka tahansa. Moni työtehtävä tarjoaa silti mahdollisuuden myös niille, joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta.

Kaikilta meistä löytyy osaamista ja taitoja, vaikka ne eivät olisikaan peräisin työelämästä tai koulunpenkiltä. Työelämäosaaminen on termi, jolla tarkoitetaan kaikkea sellaista osaamista, joka soveltuu työelämässä hyödynnettäväksi. Esimerkiksi pehmeät arvot ovat työelämässä nykyään kova sana, eikä sosiaalisia taitoja todellakaan tarvitse vähätellä. Taitopohjaisessa CV:ssä voit hyvin tuoda tätä puolta itsestäsi esille.

Pilko osaamistasi pienempiin osiin

Vaikket heti näkisikään jonkin sinulla olevan taidon merkitystä työnhaun kannalta, voit löytää sen miettimällä, millaisia asioita taito pitää sisällään. Jalkapallon pelaaminen on urheilun lisäksi kokonaisuuksien hahmottamista, tilannetajua, muiden huomioimista, motivaatiota ja sääntöihin sitoutumista. Nämä ominaisuudet ovat myös työelämässä tarpeellisia, vaikket palloa siellä potkisikaan!

Taitopohjaiseen CV:hen kannattaa listata myös puhumasi kielet, digiosaamisesi ja esimerkiksi mahdollinen ajokortti. Voi olla, että jokin yksittäinen taito katsotaan työn kannalta oleelliseksi ja sen hallitseminen asettaa sinut etulyöntiasemaan muihin hakijoihin verrattuna.

Nosta esille onnistumisia

CV:hen voi nostaa myös omia, konkreettisia onnistumisia, olivat ne sitten omia projekteja tai esimerkiksi muiden ihmisten sinusta antamaa positiivista palautetta. Valmistuitko kenties annettua aikataulua nopeammin? Onko kanssasi ollut helppoa tehdä yhteistyötä? Teetkö loistavaa somesisältöä? Itsensä kehuminen voi tuntua vaikealta, mutta omaa osaamista markkinoidessa ei kannata olla turhan vaatimaton.

Vahvista sanojasi suosittelijan avulla

Voit mainita CV:ssäsi myös suosittelijan, johon työnantaja voi ottaa halutessaan yhteyttä. Suosittelijan roolina on antaa oma näkemyksensä osaamisestasi ja kiinnostavuutesi työnhaussa voi sitä kautta kasvaa entisestään.

Suosittelijan ei välttämättä tarvitse olla henkilö, jolle olet tehnyt töitä, vaan tämä voi olla vaikkapa valmentajasi, opettajasi tai tuttavasi, jolla on sinusta hyvää sanottavaa. Suosittelijalle kannattaa ilmoittaa, että olet maininnut hänet CV:ssäsi, jottei työnantajan mahdollinen yhteydenotto tule tälle täytenä yllätyksenä.

Vinkit työn­hakuun
Vinkit työn­hakuunMillainen on hyvä ansioluettelo, ja mitä työhaastattelussa pitää sanoa? Lue vinkit työnhakuun.Lue vinkit työnhakuun