
Reipas varastotyöntekijä viileävarastoon Tuusulaan
Haluaisitko päästä työskentelemään monipuolisien työtehtävien parissa Tuusulassa sijaitsevassa viileävarastossa, jossa on kannustava ja rento porukka?
Etsimme nyt asiakkaallemme Pakastamo Oy:lle Tuusulaan kokoaikaisia varastotyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin viileään varastoon (+5 asteiseen). Työssä pääset tekemään muun muassa elintarvikkeiden ääniohjattua keräilyä, tavaran vastaanottoa sekä muita varaston toimintaan liittyviä työtehtäviä.
Töitä tehdään vuoroviikoin aamu- ja iltavuoroissa klo 6-18 välillä. Työpäivät sijoittuvat maanantain ja lauantain (lauantain työvuorot klo 7-15) välisinä päivinä, kuitenkin niin, että työpäiviä on viikoittain enintään viisi.
Työssä pärjääminen ei vaadi aiempaa taustaa varastotehtävistä, sillä kaikkiin työvaiheisiin järjestetään tarvittaessa kattava perehdytys. Aikaisempi kokemus trukkien käytöstä katsotaan kuitenkin merkittäväksi eduksi. Työssä on mahdollista aloittaa nopeallakin aikataululla marraskuun aikana ja töitä on tarjolla ainakin toukokuuhun 2024 saakka.
Tarjoamme:
• Kattavan perehdytyksen tehtäviin
• Kilpailukykyisen palkkatason ja mahdollisuuden vaikuttaa palkkaukseen omalla tekemisellä
• Huikean työporukan ja hyvät puitteet töiden tekemiselle
• Työpaikan isossa henkilöstöpalvelualan yrityksessä ja sen tuomat kehittymismahdollisuudet uralla
Tehtävän palkkaus koostuu kaupan TESin mukaisesta peruspalkasta, olosuhdelisästä ja työssä suoriutumiseen perustuvista henkilökohtaisista tuotantopalkkioista. Hyvin työssä pärjäävällä henkilöllä on aito mahdollisuus myös pitkäaikaiseen työsuhteeseen.
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi pikaisesti. Paikkoja on auki useampia, mutta paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
HUOM! Jätäthän hakemuksen hakulomakkeen kautta, sillä emme voi tietoturvasyistä huomioida sähköpostitse jätettyjä hakemuksia.
NOTE! Please leave your application through the application form, do not send it by email. Applications that are sent through the form are only noticed in the recruitment process!

Pakastamo Oy on 1958 perustettu, sitoutumaton teollisuuden- ja kaupan yrityksille varastointi- ja pakastuspalveluja tuottava yritys. Toimipaikkamme sijaitsee Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa.