Tuotannon osaaja

Tuotannon osaaja

Location
Asikkala, Lahti, Hollola, Heinola
Employment type
Fixed-term, Full-time
Deadline for applications
5/31/2022

Haemme nyt Marttiinin tehtaalle Vääksyyn erinomaiset kädentaidot omaavaa tuotannon osaajaa!

Puukkojen ja keittiöveitsien valmistus sisältää monia eri työvaiheita. Terien ja kahvojen valmistuksessa ensimmäiset vaiheet tehdään tuotantokoneilla, mikä vaatii teknistä osaamista. Tuotteiden viimeistely on puolestaan enemmän käsityötä ja kädentaitojen merkitys korostuu, kun oman kädenjälki näkyy valmiissa tuotteessa.Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä luonnonkauniissa Vääksyssä, kotimaisen huippubrändin parissa. Perehdytyksestä puukonvalmistuksen eri vaiheisiin vastaavat meidän kokeneet ammattilaiset.

Menestyminen tuotannon osaajana edellyttää sitoutumista meidän korkeisiin laatuvaatimuksiimme. Hakemamme tuotannon osaajat ovat motivoituneita oppimaan, kehittymään ajan mittaan moniosaajiksi sekä kehittämään omaa työtään jatkuvasti. Käsityövaiheissa tarvitaan erinomaisia kädentaitoja. Tekninen pohjakoulutus (esimerkiksi puu- tai metallialan) on tehtävässä eduksi, samoin kokemus tuotannon työtehtävistä tai puun parissa työskentelystä. Toivomme, että työkalut pysyvät käsissäsi.

Töitä tehdään vuoroissa, joten odotamme sinulta vuorotyövalmiutta. Työt alkavat määräaikaisuudella Baronan kautta, jonka jälkeen on mahdollisuus rekrytoitua suoraan Marttiinin kirjoille vakituiseen työsuhteeseen

Kyseinen tehtävä täytetään heti soveltuvan henkilön löydyttyä, joten jos kiinnostuit niin ethän odottele viimeiseen hakupäivään! Täytäthän kuitenkin tietosi hakuun huolella, jotta saamme heti tietoa kokemustaustastasi. Rekrytoinnista vastaa Barona, joten myös hakemuksen pääset jättämään Baronan rekrytointijärjestelmän kautta oheisen linkin kautta. Mahdollisia lisätietoja tehtävästä voit tiedustella myös Baronan yhteishenkilöltä: Akseli Ala-Sankola akseli.ala-sankola@barona.fi

Share

For more information, contact
Marttiini Oy
Marttiini Oy

Perinteikkäiden suomalaisten Marttiini-puukkojen tarinassa on alkanut uusi luku, kun niitä on alettu valmistamaan Vääksyssä samoissa tiloissa maailmankuulujen Rapala-vaappujen kanssa. Liitto ei ole aivan nuori, sillä Marttiini on jo vuosikymmeniä valmistanut myös Rapala-filettejä ja ollut osa Rapala VMC -konsernia vuodesta 2005. Nyt toiminta jatkuu yhteisissä, vastaremontoiduissa tuotantotiloissa. Lisätietoa Marttiinin tuotteista löydät osoitteesta www.marttiini.fi, Instagramista ja Facebookista @marttiini.fi sekä LinkedInistä Marttiini Knives.