
Tuotantotyöntekijöitä VVR Wood Oy:lle
Etsimme asiakasyritykseemme VVR Woodille Heinolaan tuotantotyöntekijöitä pitkäaikaiseen työsuhteeseen puukerrostaloelementtien tuotantotehtäviin.
Mikäli olet kätevä käsistäsi ja puuntyöstötyökalut ovat sinulle tuttuja, voisi tässä olla sinulla erinomainen mahdollisuus. Työssäsi pärjätäksesi toivomme, että omaat työhön tarttuvan ja tekevän asenteen sekä olet mahdollisesti käyttänyt aikaisemmin teknisiä piirustuksia työsi apuna. Töitä tehdään sisätiloissa.
Katsomme eduksi esimerkiksi rakennusalan koulutuksen tai kokemuksen. Valinnassa ratkaisee kuitenkin eniten asenne ja halu tehdä töitä käsillä.
Tässä on erinomainen mahdollisuus työhön uudessa ja modernissa tehtaassa kasvavalla ja kiinnostavalla alalla. Tarjolla on mahdollisuus päästä kehittymään alan ammattilaiseksi hyvässä ja kannustavassa työporukassa. Töitä tehdään porukalla sekä yksin laajasti puurakentamisen parissa. Töitä tehdään 2-vuorossa arkipäivisin .
Uusien työntekijöiden suunniteltu aloitus on sopimuksen mukaan huhtikuun aikana. Paikat täyttyvät kuitenkin soveltuvien henkilöiden löydyttyä, joten ethän turhaan odottele viimeiseen hakupäivään hakemuksen jättämisen kanssa!
Haemme töihin ensi sijassa pitkäaikaisia työntekijöitä. Työsuhde alkaa aluksi määräaikaisena Baronan kautta keväällä 2025. Hyvin töistä suoriutuvalla on tarjolla mahdollisuus pidempiaikaiseen työsuhteeseen.
Mahdollisista lisätiedoista ja hakemuksien käsittelystä vastaa rekrytointiprosessia hoitava Barona, joten osoitathan mahdolliset tarkemmat kysymykset tehtävästä ja hakemukset Baronalle. Yhteyshenkilönä toimii Akseli Ala-Sankola, puh. 0504332896.
Käythän jättämässä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta pian ja kerrothan hakemuksessa aikaisemmasta työkokemuksestasi sekä motivaatiostasi kyseiseen työhön. Huomioithan, että emme voi valitettavasti käsitellä sähköpostitse tulleita hakemuksia.

VVR Wood on Suomen suurin puukerrostalojen tuottaja sekä merkittävä koulu- ja päiväkotirakennusten toimittaja.