Yhdistelmätyöntekijä Janakkalaan

Yhdistelmätyöntekijä Janakkalaan

Location
Janakkala, Riihimäki, Hämeenlinna
Employment type
Deadline for applications
6/1/2023

Etsimme yhdistelmätyöntekijää työskentelemään Janakkalan alueelle.

Etsimme Baronalle yhdistelmätyöntekijää työskentelemään koulu- ja päiväkotikohteissa Janakkalan alueella asiakasyrityksessämme. Työtä on tarjolla lähtökohtaisesti keikkaluontoisesti, mutta mahdollisuus on myös pidempään määräaikaiseen sijaisuuteen.

Yhdistelmätyöntekijä työskentelee koululla tai päiväkodilla sekä keittiön että siivouksen tehtävissä. Työnkuva on monipuolinen. Keittiön puolella työpäivään voi kuulua ruuan lämmitystä, energialisukkeen ja salaattien valmistusta, astiahuoltoa, puuron keittoa ja välipalan valmistusta. Lisäksi työtehtäviin kuuluu kohteen ylläpitosiivouksen tehtäviä, kuten luokkahuoneiden, käytävien ja saniteettitilojen siivousta.

Tarjoamme sinulle vaihtelevan työn mukavissa työkohteissa. Työtä on erityisesti arkena aamuvuoroissa, mutta välillä on myös ilta- ja viikonloppuvuoroja tarjolla. Saat kokemustasi vastaavan palkkauksen työstä. Tehtävään perehdytetään, mutta työssä tulee olla jo aikaisempaa kokemusta keittiön tehtävistä. Yhdistelmätyöntekijällä tulee olla hygieniapassi, terveydentilatodistus keittiössä työskentelyä varten sekä rikostaustaselvitys.

Hae tehtävään oheisen linkin kautta ja liitä mukaan kuvat työtodistuksistasi, hygieniapassistasi sekä mahdollisesta tutkintotodistuksesta. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Share

For more information, contact