Barona kokonaisvaltaisesti Pouttu Oy:n henkilöstöresursoinnin kumppanina

Pouttu ja Barona ovat tehneet yhteistyötä henkilöstövuokrauksen ja rekrytointien merkeissä nyt vuoden ajan. Tämä on ollut Poutulle ensimmäinen kerta, kun yritys käyttää ulkopuolista apua rekrytoinneissa.

”Syy miksi tähän lähdettiin, oli se, että meillä ei ole tarpeeksi resursseja henkilöstön resursointiin ja halusimme siihen kuitenkin panostaa asian vaatimalla vakavuudella. Kokemukset ensimmäisen vuoden jälkeen yhteistyöstä ovat erittäin hyviä”, linjaa Poutun henkilöstöresursoinnista vastaava talousjohtaja Petri Ala-Juoni.

Lihanjalostaja Pouttu on toiminut yli 80-vuoden ajan Keski-Pohjanmaalla. Yritys työllistää noin 200 ihanjalostuksen ammattilaista, ja tuotteet Kannuswurstista Kannusleikkeeseen maistuvat joka päivä tuhansille suomalaisille. Tänä syksynä Pouttu on keskittynyt erityisesti MUU-tuoteperheeseen eli kasvilihasta koostuviin tuotteisiin, jotka sopivat niin vegaaneille kuin lihansyöjille.

Viime keväänä Barona vastasi Poutun kesätyöntekijöiden rekrytoinneista ja Baronan kautta Poutun tuotannossa työskenteli 64 työntekijää. Lisäksi Barona on rekrytoinut Poutulle kymmenen henkilöä myyntiin, taloushallintoon, laatuun, henkilöstöhallintoon ja niin edelleen.

”Koko repertuaari on käyty läpi. Barona on löytänyt meille sopivia työntekijöitä niin tuotantoon kuin toimihenkilöpuolelle erilaisiin rooleihin. Hyvin on pystytty löytämään oikeat tekijät”, Petri toteaa.

Barona ja Pouttu ovat yhdessä rakentaneet yhteistä tekemistä pitkäjänteisesti ja avoimesti. Lähiviikkoina on tarkoitus yhdessä järjestää ideariihi, jossa Baronan ja Poutun edustajat yhdessä miettivät ratkaisuja rekrytointien haasteisiin. Tarkoituksena on keskustella muun muassa työnantajamielikuvan parantamisesta sekä ulkomaisen työvoiman hyödyntämisestä.

”Saatu palaute asiakkaalta ja työntekijöiltä auttaa meitä parantamaan omaa toimintaa tulevaa vuotta ajatellen. Ideoita ja parannusehdotuksia on koostettu pitkin kuluvaa vuotta ja askelmerkit tulevaan alkavat hiljalleen hahmottua”, Baronan aluepäällikkö ja Poutun asiakkuudesta vastaava Tapani Pura kertoo.

”Asiat on mennyt todella hyvin. Pienistä kuopista matkan varrella on selvitty yhdessä ja kärsivällisesti rakennamme yhteistä tapaa toimia. Erityisesti olen pitänyt Baronan nopeudesta reagoida asioihin”, Petri summaa.

Teemu Runsas-image
Ota yhteyttä:
Teemu Runsas
Myyntipäällikkö
barona-contact-logo
Ota yhteyttä

Uusimmat kokemukset

Takaisin kokemuksiin