Palvelu Luovan henkilöstövuokraus

Luovien alojen osaajia joustavasti tarpeen mukaan

Aina ei ole mahdollista tai tarpeen palkata omaa henkilöstöä. Tällöin henkilöstövuokraus on joustava, helppo ja nopea tapa saada osaava tekijä joko lyhyisiin tai pitkäaikaisiin henkilöstötarpeisiin. Kyseessä voi olla muutaman päivän sairausloman sijaisuus tai useamman vuoden projektikohtainen toimeksianto. Yksittäisten tekijöiden resurssoinnin lisäksi muodostamme ja hallinnoimme tarvittaessa myös tekijäpooleja joko yhdelle tai jaettuna useammalle asiakkaalle.

”Tarvitsimme viestintätiimimme vahvistukseksi sisäisen viestinnän asiantuntijan nopeahkolla aikataululla. Luovalta saimme osaavan tekijän puolen vuoden projektiin. Olemme olleet tyytyväisiä prosessin kulkuun itse Luovan kanssa kuin myös saamaamme osaajaan. ”

Tatu Tuominen, viestintäjohtaja ja Mira Linnamaa, viestintäpäällikkö, VR-Yhtymä Oy

Barona Luova on erikoistunut markkinoinnin, viestinnän, median ja muotoilun osaajiin. Tekijämme toimivat asiakasyrityksissä eri mittaisissa ja erilaista kokemusta vaativissa toimeksiannoissa. Tällä hetkellä työllistämme aktiivisesti noin 50 osaajaa. Tekijöillemme palvelumme tarjoaa toimivia työnteon muotoja erilaisiin elämäntilanteisiin ja mahdollisuuden kartoittaa osaamistaan vaihtelevissa tehtävissä ja työyhteisöissä.

”Olemme saaneet apua Luovalta graafisen suunnittelijan sairaustapauksissa jo useamman kerran. Parhaimmassa tapauksessa tekijä on ollut meillä parin tunnin sisällä tekijätarpeen ilmaistuamme.”

Tero Mäkinen, markkinointipäällikkö, Hong Kong Suomi Oy

 

Henkilöstövuokrauksen hyödyt asiakkaalle

Muuttuvat työtilanteet ovat tätä päivää. Henkilöstömäärä voidaan optimoida aina tilanteen mukaan eikä näin kuormiteta liian kauan omia ihmisiä.

Organisaatio saa osaamista, mitä sieltä ei välttämättä löydy tai mitä ei kannata palkata vakituisesti, jos tarve on esimerkiksi projektikohtainen.

Kustannusten optimointi, sillä Luova saa korvauksen vain asiakasyritykselle tehdystä työstä. Lisäksi hoidamme kaikki tekijämme työterveyteen ja sairauspoissaoloihin liittyvät kulut.

Hallinnollinen työ vähenee, sillä hoidamme työntekijään liittyvät hallinnolliset työt (työsopimus, palkka-asiat jne.).

Työntekijöiden osaamisen varmistaminen kuuluu Luovalle. Kaikki tekijämme ovat käyneet lävitse ammattilaisemme tekemän rekrytointiprosessin. Työsuhde voi toimia myös koeaikana osaamisen/organisaatioon soveltuvuuden kannalta. Toisinaan käy niin, että asiakkaamme haluaa palkata tekijämme osaksi omaa henkilöstöään.

Kiire ja ajanpuute on tuttua kaikille. Oikean osaajan etsiminen eri verkostoista ja kanavista vie aikaa ja on pois varsinaiseen liiketoimintaan keskittymiseltä. Luovalta saat oikean osaajan tarvittaessa hyvinkin joustavalla aikataululla.