
Lähihoitaja, Luona kotihoito, Vantaa
Luona hakee kasvavaan tiimiin lähihoitajia kehittämään arvokasta kotihoidon palvelua Vantaalle. Tule mukaan tekemään Luonan kotihoidon arvojen mukaista välittävää, kiireetöntä ja arvokkaan kohtaamisen työtä!
Mikä on Luona ja uusi kotihoidon palvelu?
Me luonalaiset olemme monimuotoinen tiimi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Meillä jokainen saa olla yksilö, mutta kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Uskomme, että vain yhdessä tekemällä syntyy jotain ainutlaatuista. Me Luonassa kehitämme jatkuvasti uusia toimintatapoja soten etulinjaan ja sinne, missä vaikuttavuus on suurin. Autamme ratkaisemaan terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja ikäihmisten hoidon haasteita. Meillä viihdytään aidosti, sillä jopa 93 % luonalaisista suosittelee meitä työnantajana.
Luonan uusi kotihoidon palvelu on aloittanut Vantaalla tammikuussa 2023. Kotihoidon palvelussa työntekijöillä on aikaa asiakkaille sekä itselleen, näin hoivatyötä tehdään arvokkaasti ja asiakaslähtöisesti. Palvelua on kolmella alueella Vantaalla ja kaikkiin tiimeihin etsitään nyt lisää hoitajia. Alueet ovat Myyrmäki-Martinlaakso, Hakunila-Tikkurila ja Havukoski.
Millaisesta työstä on kyse?
Lähihoitajana kotihoidossa toimit vastuuhoitajana nimetyille asiakkaille. Teet asiakaskäyntejä joko itsenäisesti tai työparin kanssa. Työtehtäviisi kuuluu mm. asiakkaan kokonaistilanteen arviointi, perushoitotyö, palvelu- ja hoitosuunnitelman laatiminen, lääkehoito ja omaisyhteistyö. Luonan kotihoidon palvelussa sinulla on mahdollisuus tehdä osa työstäsi etänä, vaikkapa suoraan kotisohvaltasi.
Työt alkavat sopimuksen mukaan. Työtä tehdään kahdessa vuorossa klo 7–22 välillä, pääset itse vaikuttamaan työvuoroihisi. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot noudattavat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Peruspalkan päälle Luona maksaa tehtäväkohtaista lisää. Lähihoitajan lähtöpalkka on 2402,42e/kk + vuorokohtaiset lisät ja kokemusvuosilisät tes:in mukaisesti.
Mitä toivomme sinulta?
Toivomme sinulta lähihoitajan tutkintoa ja Valvira rekisteröintiä. Voit olla vaikkapa pitkään kotihoidon puolella työskennellyt tai vastavalmistunut. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kotihoidosta, saat hyvän perehdytyksen työhösi! Luonteeltasi toivomme sinun olevan joustava tiimityöntekijä, joka tekee hoivatyötä lämmöllä ja välittäen.
Työn sujuvuuden takia ajokortti ja valmius ajaa autoa sekä hyvä suomen kielen taito ovat edellytys. Lääkeluvat ovat eduksesi, mutta voit myös suorittaa ne 6 kk sisään työn aloittamisesta. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.
Miksi sinun kannattaisi valita Luona työnantajaksi?
Tässä tehtävässä pääset mukaan kehittämään uutta palvelukokonaisuutta. Luona on joustava työnantaja, joka panostaa työntekijöiden työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen. Luonalla sinulla on hyvät kehittymis- ja etenemismahdollisuudet, Luona tukee työntekijöitään kokemaan uutta mm. sisäisen työnkierron kautta. Työsuhde-etuihisi kuuluu mm. sairaan lapsen hoitopalvelu, mahdollisuus kouluttautua, lounasetu, liikunta-, kulttuuri ja hyvinvointietu, laaja työterveyshuolto ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
Kiinnostuitko? Jätä lyhyt hakemus mahdollisimman pian, niin olemme sinuun yhteydessä. Rekrytoinnin yhteistyökumppanina toimii Barona Sote Oy. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Sosiaali- ja terveysyhtiö Luona kehittää jatkuvasti uusia toimintatapoja soten etulinjaan ja sinne, missä vaikuttavuus on suurin. Me autamme ratkaisemaan terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja ikäihmisten hoidon haasteita. Olemme vastuullinen ja valtakunnallinen toimija.