
Sähköasentaja raidekaluston pariin
Haemme asiakkaallemme, VR FleetCare Oy:lle, Ouluun sähköasentajaa junakaluston huolto- ja kunnossapitotehtäviin. Kyseessä monipuolinen ja pitkäaikainen työ toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.
Työnkuvaus
Tehtävässä pääset osaksi osaavaa ja tehokasta kunnossapitoporukkaa, joka osaltaan mahdollistaa maailman vastuullisimman ja turvallisimman raideliikenteen. Toteutat junakaluston ja sen komponenttien sähköisiä ja mekaanisia asennus-, huolto- ja kunnossapitotöitä kannustavassa työporukassa Oulun varikolla. Työtehtävät ovat hyvin monipuolisia ja haastavia, joten ne antavat sinulle hyvän mahdollisuuden kehittää osaamistasi. Työt tehdään tällä hetkellä kahdessa vuorossa, jossa työtä tehdään 2 aamuvuoroa/ 12 h/ vuoro + 2 iltavuoroa/ 12 h vuoro, jonka jälkeen sinulla on 6 vapaapäivää.
Vaatimukset
Hakijoilta edellytämme tehtävään soveltuvaa teknistä peruskoulutusta sähköalalta. Etunasi toimii myös aikaisempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä sähköisen tai mekaanisen tekniikan parista. Olet voinut saada kokemuksesi myös harrastusten kautta, joten tärkeintä on, että työkalut pysyvät käsissäsi ja olet valmis tekemään ajoittain likaista ja raskasta työtä. Odotamme sinulta aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta, paineensietokykyä sekä hyvää asennetta työtä kohtaan.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme mielenkiintoisen ja haasteellisen sähköasentajan tehtävän junakaluston huollon parissa. Pääset nauttimaan työyhteisön vankasta ja kokeneesta tuesta heti työsuhteesi alusta alkaen. Järjestämme sinulle alussa kattavan perehdytyksen, jonka lisäksi saat ammattitaitoasi kehittävää koulutusta koko työsuhteen ajan. Työsuhde alkaa toistaiseksi voimassa olevana työsuhteena Baronan kautta, josta hyvin työssään suoriutuvalla on mahdollisuus myös rekrytoitua työsuhteeseen VR FleetCare Oy:lle.
Hakemus ja yhteystiedot
Jos tehtävä kuulostaa seuraavalta askeleelta urallasi, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman nopeasti. Aloitamme haastattelut tehtävään soveltuvien hakijoiden kanssa jo hakuajan aikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Toivomme kuulevamme sinusta pian!
Lisätietoja tehtävästä antaa puhelimitse Anna-Maija Räisänen/Barona Teollisuus Oy, numerosta 0505532150, arkisin klo 9–15.