Tech Lead

Tech Lead

Sijainti
Helsinki
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen, Kokoaikainen
Hakuaika päättyy
24.1.2022

FREE.fi on kasvanut muutamassa vuodessa pienestä startupista varteenotettavaksi ja toimialaa eteenpäin ajavaksi yritykseksi. Laskutuspalvelun liikevaihto on kasvanut hiukan yli 250 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana, noussen toiseksi suurimmaksi tekijäksi omalla toimialallaan. Nimestään huolimatta FREE-Laskutus Oy ei ole vain laskutuspalvelu. FREE.fi tarjoaa kevytyrittäjälle tai toiminimiyrittäjälle väylän hoitaa laskutuksen, kirjanpidon ja palkanmaksun kätevästi. Tarjoamme kattavasti myös muita palveluita, jotka auttavat sinua työelämäsi eri vaiheissa. Esimerkiksi yritys toimii joustavan ja kaikille sopivan työnteon mahdollistajana yhdistämällä kevytyrittäjän ja toimeksiantajan Talent-palvelun kautta. Etsimme parhaillaan Free.fi:lle tekkitiimin vetäjää, joka haluaa olla mukana kehittämässä FREE.fi:n palveluita.

Tech Lead

Etsimme kasvavaan tiimiimme esimies- ja projektinvetokokemusta omaavaa henkilöä, jolla on kykyä kuunnella henkilöstöämme ja kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sekä teknologisten ratkaisujen, että toimintamme vaikuttavuuden kautta.

Tulet vetämään tiimiä henkilöesimiehenä ja vastaat osaltasi resursoinnista. Kokemuksesi kautta pystyt navigoimaan kasvavan tiimin tarpeiden ja organisaation muutosten onnistumiseksi. Otat tarvittaessa rohkeasti työstöön hankkeita, jotka parantavat prosesseja ja tuottavuutta.

Arvostamme:

  • Esimies- tai projektinvetokokemusta

  • Kykyä tehdä päätöksiä arjessa yhdessä tiimin ja muiden esimiesten kanssa

  • Asiakaspalveluhenkisyyttä

  • Olet ihmiskeskeinen ja yhteistyöhaluinen

  • Olet tottunut selvittämään erilaisia päivittäisiä ongelmatilanteita

  • Kiinnostusta ja/tai kokemusta alustatalouden sovelluksista tai konsepteista kehittäjänä

  • Kiinnostusta uusiin teknologioihin ja niiden mahdollistamiin vaivattomiin toiminnallisuuksiin

  • Tunnet modernit ketterät menetelmät

Tarjoamme:

Kasvutarinan, jossa jokaisen tekeminen merkitsee. Tule mukaan rentoon ja matalan hierarkian tiimiin, jolla on kasvuyrityksen tekemisen meininki ja halu tehdä asioita yhä ammattimaisemmin ja systemaattisemmin. Meillä kulttuuri on jokaisen käsissä. Uskomme, että hyvä työilmapiiri syntyy hyvästä johtamisesta ja tuesta, kun kehitämme toimintojamme. Tätä kautta saamme kaikki onnistumisen kokemuksia ja ratkaisemme yhdessä eteen osuneet haasteet. Tulemme kasvamaan voimakkaasti sekä henkilöstön määrällä, että liikevaihdolla mitattuna. Voimme luvata myös asiallisen kompensaation niille, jotka sitoutuvat kanssamme matkalle.

Jos tuntuu, että tämä on sinun juttusi, ota välittömästi yhteyttä lyhyen kuvauksen ja CV:n kera ja jutellaan lisää. Lisätietoja antaa rekrytointikonsultti Arja Martikainen ti-to klo 13-15 0407621564.

Jaa

Lisätietoja tästä työpaikasta antaa
Arja Martikainen
Arja Martikainen
Yhteydenotot ti-to klo 13-15. 0407621564arja.martikainen@barona.fi
FREE-Laskutus Oy
FREE-Laskutus Oy

FREE.fi on kasvanut muutamassa vuodessa pienestä startupista varteenotettavaksi ja toimialaa eteenpäin ajavaksi yritykseksi. Laskutuspalvelun liikevaihto on kasvanut hiukan yli 250 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana, noussen toiseksi suurimmaksi tekijäksi omalla toimialallaan. Nimestään huolimatta FREE-Laskutus Oy ei ole vain laskutuspalvelu. FREE.fi tarjoaa kevytyrittäjälle tai toiminimiyrittäjälle väylän hoitaa laskutuksen, kirjanpidon ja palkanmaksun kätevästi. Tarjoamme kattavasti myös muita palveluita, jotka auttavat sinua työelämäsi eri vaiheissa. Esimerkiksi yritys toimii joustavan ja kaikille sopivan työnteon mahdollistajana yhdistämällä kevytyrittäjän ja toimeksiantajan Talent-palvelun kautta.

Tutustu yritykseen