Tuleeko työvoiman saatavuudesta tulppa investointihankkeille?

Riittääkö Suomessa tekijöitä investointihankkeisiin? Kysymys voi kuulostaa hieman erikoiselta tässä työmarkkinatilanteessa, mutta todellisuudessa se on aivan kriittinen.

EK:n lokakuussa 2024 julkaiseman ennusteen mukaan vihreän siirtymän investoinnit tuovat minimissään Suomeen suoria työpaikkoja 12 000 henkilötyövuotta per vuosi. Yksi työpaikka täällä työllistää kerrannaisvaikutuksella toiset 12 000 muilla aloilla. Jos kaikki tällä hetkellä suunnitellut hankkeet toteutuvat, syntyisi suomeen jopa 1,2 miljoonaa uutta suoraa työpaikkaa seuraavan 30 vuoden ajanjaksolle.

Tähän yhtälöön kun lisätään synkät ennusteet Suomen väestön ikääntymisestä, investointien painottuminen kasvukeskusten ulkopuolelle sekä se, että EK:n raportin valmistumisen jälkeen meillä on ollut ilo kuulla ennenäkemättömästä määrästä datakeskushankkeita on soppa aika sakea työmarkkinoiden näkökulmasta.

Henkilöstöresurssien saatavuus on yksi investointipäätösten kriteereistä

Investointihankkeisiin ja vihreän siirtymän hankkeisiin on ladattu paljon toivoa paitsi työllisyystilanteen myös laajemmin Suomen talouden kasvun ja kilpailukyvyn kannalta.

EK:n ennustamat työvoimavaikutukset toki kotiutuvat vain, jos hankkeet päätyvät Suomeen.

Yksi arvioitavista kriteereistä sijoituspäätöstä tehtäessä on henkilöresurssien saatavuus. Onko riski, että investointi ei päädy Suomeen, kun työvoiman saatavuudesta ei ole varmuutta?

Olen ollut alkuvaiheesta saakka mukana useissa investointia Suomeen harkitsevien yritysten selvityksissä antamassa näkemyksemme kotimaisen ja kansainvälisen työvoiman saatavuudesta alueelle niin rakennusvaiheessa, laitoksen käynnistämisvaiheessa kuin varsinaisen tuotannon käynnistyttyä.

Mielestäni on kaksi näkökulmaa, joita on puntaroitava. Ensinnäkin, mikä on työvoiman saatavuuden osalta viestimme investointipäätöksiä tekeville päättäjille? Toiseksi, miten käynnistyvät investointihankkeet muuttavat Suomen työmarkkinatilannetta?  

Onko Suomessa vetovoimaa kv-osaajille?

Vihreä siirtymä ei ole vain Suomen ilmiö, vaan se tapahtuu kaikkialla Euroopassa. Juuri nyt esimerkiksi Pohjois-Suomesta moni suomalainen tai Suomeen tullut kansainvälinen osaaja siirtyy rajan yli Ruotsiin jättimäisiin vihreän teräksen ja sen arvoketjun projekteihin.

Mikä saisi esimerkiksi datakeskusprojekteissa tarvittavat huippuosaajat, joita ylipäätään on olemassa vain rajallinen joukko koko maailmassa, tulemaan juuri Suomeen töihin, kun vaihtoehtoina on useita muitakin maailman maita?

Mielenkiintoiset hankkeet ja Suomi asuinmaana ovat tärkeitä, mutta eivät riitä. Mielestäni meidän tulisi tarkastella myös mm. kansainvälisten työntekijöiden työskentelyyn ja asumiseen liittyvää sääntelyä sekä taloudellisia kannustimia suhteessa muihin maihin.

Alueellinen kohtaanto-ongelma Suomen haasteena

Suuret investointihankkeet sijoittuvat tyypillisesti pienemmille paikkakunnille, joissa työvoimaa ei ole tarpeeksi. Miten houkutella asiantuntijoita ja työntekijöitä näille alueille?

Tärkeintä on tarjota vaihtoehtoja. Toisen elämäntilanteeseen sopii pysyvä muutto uudelle paikkakunnalle, toiselle taas matkustaminen koti- ja työskentelypaikkakunnan välillä. Joustavat työn tekemisen mallit tai perheen tukeminen uudelle paikkakunnalle sijoittumisessa voivat olla ratkaisevia.

Työn vastaanottamisen tulisi aina olla kannattavaa ja houkuttelevaa, vaikka se olisi eri puolelta kotimaata.

Kilpailu työntekijöistä eri toimialojen välillä kiihtyy

Investointihankkeet ja vihreän siirtymän projektit lisäävät kilpailua työvoimasta eri toimialojen välillä. Hankkeet tuovat alkaessaan valtavasti työtä mm. rakennusalalle aina vaativista suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä kaivinkoneenkuljettajiin, asentajiin ja timpureihin.

Juuri nyt rakentamisen toimiala elää vielä hiljaiseloa, mutta ei kauaa. Sekä Etlan että Rakennusteollisuuden ennusteiden mukaan rakentaminen aloittaa hitaan palautumisen 2025 ja vuodelle 2026 me oletamme jo ripeämpää kasvua myös eri rakentamisen sektoreilla. Silloin investointiprojektien työmaat kilpailevat työntekijöistä mm. uudis- ja korjausrakentamisen kanssa.

Rakentaminen on kasvun vuosina Suomessa jo pitkään nojannut vahvasti ulkomaiseen työvoimaan, sillä Suomesta ei löydy tarpeeksi alan ammattilaisia.

Myös lähitulevaisuudessa toivottavasti siintävä Ukrainan jälleenrakentaminen sekä Saksan pyrkimykset vähentää energiaratkaisuissaan riippuvuutta Venäjästä tulevat imaisemaan suuren osan Euroopan liikkuvasta työvoimasta. Tämä tulee entisestään lisäämään kilpailua työntekijöistä.

Kilpajuoksu projektien aloituksissa

Euroopan tasolla orastaa siis kilpailu sellaisen työvoiman saatavuudesta, jota investointihankkeissa tarvitaan. Yksi valtti kilpailussa voisi olla nopeus: mitä nopeammin Suomen hankkeet käynnistyvät, sitä aikaisemmin pääsemme tarjoamaan työpaikkoja ja kiinnittämään työntekijät Suomeen. Meidän pitää löytää kaikki keinot tällä hetkellä nopeuttaa investointihankkeiden aloituksia.

Näen, että lupaprosessien nopeuttaminen ja sääntelyn sujuvoittaminen ovatkin kriittisiä toimia myös siitä näkökulmasta, että näin pystymme turvaamaan tarvittavat työntekijät. Prosesseja voidaan sujuvoittaa ilman ympäristön kustannuksella tehtäviä kompromisseja.

Kirjoittaja Juho Nojonen toimii Baronalla teollisuuden ja rakentamisen liiketoiminnasta vastaavana johtajana. Barona on mukana teollisten investointihankkeiden henkilöstökumppanina Suomessa ja Ruotsissa.