
Case Pikseli Arcade: ”Henkilökuntamme vastaa pitkälti asiakaskokemuksen muodostamisesta”
- Haaste
Vasta-aloittaneena yrityksenä Pikseli Arcaden ensimmäisiä ratkottavia asioita olivat kiinteiden kustannusten karsiminen.
- Ratkaisu
Vaikka työntekijät ovatkin päivittäisessä työssä täysin Pikseli Arcaden käytettävissä ja töissä heillä, varsinainen työsuhde solmitaan Baronan kanssa. Työnantajavelvollisuudet ovat tällöin Baronan vastuulla. Työntekijät kokevat ensisijaisesti kuuluvansa Pikseli Arcaden yhteisöön.
Pikseli Arcaden virtuaalipuistoissa työskentelee kymmeniä myynnin ja kaupan alan vuokratyöntekijöitä. Pikselin oman henkilöstön lisäksi määrä kasvaa jälleen Seinäjoen Ideaparkkiin avattavan virtuaalipuiston myötä. Millaisia kokemuksia Pikseli Arcadella on muodostunut yhteistyöstä Baronan kanssa? Entä mitä uutta tai hyvää he näkevät kumppanuudessa?
Pikseli Arcade on uutta VR-teknologiaa hyödyntävä virtuaalipuisto, joka haluaa palvella kävijöitä arjen rikkovilla virtuaalitodellisuuselämyksillä. Pikseli Arcaden operatiivisesta toiminnasta vastaava Mirka Löfman luonnehtii Pikseli Arcaden virtuaalipuistoja ajanviettopaikaksi, missä ihmiset pääsevät kokeilemaan asioita, mitä oikea elämä ei välttämättä tarjoa.
– Virtuaalipuisto ei ole vain pelaamista. Se on elämysten toteuttamista, kuten hyppäämistä korkealta tai vaikka lentämistä. Ilman ensimmäistä kokeilua tämä ehkä liikaa sekoitetaan pelaamiseen. Se on paljon muutakin.
Virtuaalipuistot toimivat viidellä eri paikkakunnalla. Taloudellisesti näkymät ovat hyvät, sillä esimerkiksi liikevaihto on triplaantunut kolmessa vuodessa. Alana VR on yksi tulevaisuuden aloja, ja samalla kansainvälistymisen mahdollisuudet ovat isot. Pelkästään Pikselin Arcaden pelejä on pelattu yhteensä 2,7 miljoonaa minuuttia.
Pikseli Arcaden vahvuudet
Toimitusjohtaja Jan Hurstin mukaan Pikseli Arcade on pystynyt pärjäämään markkinoilla hyvän asiakaskokemuksen ja skaalautuvan liiketoiminnan ansiosta. Yhtenä käytännön esimerkkinä on taustalla pyörivä oma pilvipalvelu, joka mahdollistaa uusien toimipisteiden avaamisen todella matalalla kynnyksellä.
– Meillä on käynyt tänä vuonna 75 000 kävijää, ja niistä noin puolet tulevat toista tai kolmatta kertaa pelaamaan. Muihin toimijoihin poiketen, meillä pelaajat toimivat maksajina, kun taas ryhmään voi kuulua ihan vain ilmaisia katselijoitakin.
Tyypillisesti Pikseli Arcaden pelaajat ovat johonkin ryhmään kuuluvia, kuten työyhteisöjä, synttäreitä tai nuoria aikuisia. On huomattava, että pelaaminen ei ole pelkästään teinien touhua, vaan mukana on ollut pelaajia ikään katsomatta. Yhden virtuaalipuiston kahden hengen työvoima pystyy illan aikana vastaanottamaan 200–300 asiakasta. Kerrallaan ryhmät voivat olla esimerkiksi 40 henkilön kokoluokkaa.
– Avaamme pian Ruotsiin ensimmäisen toimipisteen ja haluamme sieltä lähteä valtaamaan muitakin Pohjoismaita. Kasvu tapahtuu ennen kaikkea ulkomailla.
Työvoima ja henkilöstö tulevat Baronan kautta
Vasta-aloittaneena yrityksenä Pikseli Arcaden ensimmäisiä ratkottavia asioita olivat kiinteiden kustannusten karsiminen. Tällöin yhtenä esiin nousi vuokratyövoiman käyttö. Toisena ohjaavana tekijänä on ollut alusta saakka “vuokrataan tyypit ja liisataan laitteet”. Pelistudioille maksetaan peleistä minuuttipohjaisesti eli käytön mukaan. Niin Pikselin kuin pelistudioiden yhteisenä hyötynä on pelaamisesta saatu data, jota muodostuu toiminnan taustalla.
Vuokratyövoiman käytössä Pikseli Arcadea myös houkuttaa koko rekrytointiprosessin ulkoistaminen Baronalle. Vaikka työntekijät ovatkin päivittäisessä työssä täysin Pikseli Arcaden käytettävissä ja töissä heillä, varsinainen työsuhde solmitaan Baronan kanssa. Työnantajavelvollisuudet ovat tällöin Baronan vastuulla. Työntekijät kokevat ensisijaisesti kuuluvansa Pikseli Arcaden yhteisöön.
Pikseli Arcaden Mirka Löfman kertookin olevansa tyytyväinen siihen, että Barona on positiivisesti voinut yllättää hänet tarkoin mietityllä ja hoidetulla rekrytointiprosessilla. Tällöin kumpikin osapuoli saa keskittyä ydinliiketoimintaansa.
– Henkilökuntamme vastaa pitkälti asiakaskokemuksen muodostamisesta ja tavoitteenamme on, että jokainen asiakas on saanut huippu palvelua ja uudenlaisen elämyksen. Työntekijä pääsee samalla tekemään yllättävän vastuullisia tehtäviä ja työtä aivan laidasta laitaan. Englanninkielen taito nousee myös päivittäin esiin.
Lopuksi
Tulevaisuudessa Barona haluaa olla mahdollistamassa Pikseli Arcaden kasvua myös ulkomaille. Esimerkiksi neuvottelut Ruotsin liiketoiminnan rekrytoinneista ovat hyvässä vauhdissa ja Barona näyttäytyy valikoituvan siihen kumppaniksi. Pikseli Arcaden työntekijät ovat iältään aika nuoria, ja monelle työpaikka saattaa olla ensimmäinen koskaan. Molemmilla osapuolille tämän asian ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää.
Pikseli Arcaden vahvuus on kuitenkin trendikkyydessä ja kehittyvässä alassa, jolloin se on myös nuorille toivottu työpaikka. Lopuksi Mirka ja Jan haluavatkin kannustaa ihmisiä kokeilemaan Pikseli Arcaden virtuaalipuistoja.
– Paikka sopii kaikenikäisille eikä liikuntarajoittuneisuuskaan ole este. Virtuaalipuisto on jotain sellaista, mitä ei pysty vielä kokemaan muualla. Työpaikkana virtuaalipuisto toimii loistavana avauksena työelämään.
