Työelämätutkimus: Yhä harvempi työssäkäyvä harkitsee työpaikan vaihtoa – kokemus hyvinvoinnista parantunut
Työssäkäyvät kokevat hyvinvointinsa ja elintapojensa parantuneen. Työssäkäyvien asenteissa ja aikeissa ei vielä näy merkkejä parantuvasta työmarkkinatilanteesta. Odotukset paremmalle johtamiselle ovat lisääntyneet. Tulokset selviävät työssäkäyvien suomalaisten odotuksia ja aikomuksia selvittäneestä, työelämäyhtiö Baronan vuosittain toteuttamasta Työelämätutkimuksesta.
Yhä jatkuva heikko työmarkkinatilanne näkyy tutkimustuloksissa. Työpaikan vaihtoa harkitsevien osuus (35 % vastaajista) on tutkimuksen mittaushistorian alhaisin, laskua viime vuoteen on kolme prosenttiyksikköä. Lisäksi yhä useampi (32 % vastaajista, nousua 4 %-yksikköä) kokee työelämän epävarmuuden lisääntyvän.
Suuri enemmistö tyytyväisiä työpaikan tai alan vaihtoon
Työssäkäyvistä osa on vaihtanut työpaikkaa tai alaa viimeisen vuoden aikana:
- 15 % vastaajista on vaihtanut työpaikkaa viimeisen vuoden aikana. Eniten työpaikkaa ovat vaihtaneet alle 30-vuotiaat (28 % ikäluokan vastaajista).
- Työpaikkaa vaihtaneista vain 13 % on tyytymätön viimeiseen työpaikan vaihtoon.
- Työssäkäyvistä 7 % on vaihtanut toimialaa viimeisen vuoden aikana. Yli 40-vuotiaista toimialaa on vaihtanut alle 5 prosenttia.
- Toimialaa vaihtaneista tyytymättömiä vaihdokseen on 14 % vastaajista.
“Työpaikan vaihtaneiden osuutta voidaan verrata yleisiin henkilöstön vaihtuvuustilastoihin. 15 prosentin osuus vaikuttaisi olevan tässä työmarkkinatilanteessa, jossa avoimia työpaikkoja on vähemmän tarjolla, varsin normaalilla tasolla. Sen sijaan koko toimialaa vaihtaneiden osuutta voidaan pitää alhaisena, kun huomioidaan työelämän muutoksen aiheuttama uudelleenkoulutustarve tai toimenkuviin liittyvät muutokset”, Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä toteaa ja jatkaa:
“Työpaikan tai toimialan vaihtaminen on aina iso päätös, johon liittyy merkittäviä epävarmuuksia. Työtehtävän, työyhteisön tai työpaikan kulttuurin sopivuus omiin toiveisiin paljastuu kokonaan vasta käytännön työssä. Tätä taustaa vasten vaihtamiseen tyytymättömien osuutta voidaan pitää hyvin alhaisena ja tulkita, että suomalaisessa työelämässä rekrytointiprosessit antavat yleisesti realistisen kuvan uudesta työpaikasta.”
Merkittävimmät syyt harkita työpaikan vaihtoa ovat palkka (69 % vastaajista), työtehtävän sisältö (46 %) sekä ura- ja etenemismahdollisuudet (40 %). Kärkikolmikko pysyi viime vuoteen nähden ennallaan. Eniten kasvoi esihenkilötyön ja lähijohtamisen (+5 %-yksikköä) sekä yleisen työ- ja johtamiskulttuurin (+5 %-yksikköä) merkitys.
Kysyttäessä nykyisen työn vetovoimatekijöitä työssäkäyvät korostavat osittain eri tekijöitä kuin työpaikan vaihtamisen kohdalla. Palkan (58 % vastaajista) ja työtehtävän sisällön (57 %) lisäksi tärkeimpiä vetovoimatekijöitä nykyisessä työssä ovat työkaverit ja -yhteisö (57 %) sekä työpaikan sijainti (57 %). Eniten kasvoi työpaikan sijainnin (+6 %-yksikköä) ja esihenkilötyön ja lähijohtamisen (+4 %-yksikköä) merkitys.
“Palkka on ja pysyy tärkeimpänä syynä vaihtaa tai olla vaihtamatta työpaikkaa. Suurin muutos oli työpaikan sijainnin merkityksen kasvu. Taustalla voi olla osittain kiristyneet etätyökäytännöt sekä yksityisautoilun ja joukkoliikenteen kustannusten kasvu”, Määttä analysoi.
Halukkuus muuttaa työpaikan vuoksi pysyy alhaisella tasolla Suomessa. Nyt 16 % (-1 %-yksikkö) työssäkäyvistä harkitsee toiselle paikkakunnalle muuttamista työn perässä.
“Vihreän siirtymän investointiaalto aurinko- ja tuulivoimaan tulee synnyttämään merkittävissä määrin uutta työtä pienempiin kuntiin. Tulevina vuosina tullaan tarvitsemaan yhä enemmän liikkuvuutta työmarkkinoilla. Kotipaikkakunnan vaihtaminen on erityisesti lapsiperheille aina iso päätös, ja siksi liikkuvuuden lisäämiseen tarvitaankin laajempia yhteiskunnallisia ratkaisuja”, Määttä toteaa.
Kokemus hyvinvoinnista parantunut
Työssäkäyvät kokevat hyvinvointinsa parantuneen viimeisen vuoden aikana.
Oman henkisen hyvinvointinsa koki hyväksi 69 % vastaajista, mikä on 3 %-yksikköä enemmän kuin viime vuonna. 30–49-vuotiailla arvio omasta voinnista oli hieman matalampi kuin muilla ikäryhmillä.
Työssäkäyvät katsovat syöneensä terveellisemmin (+2 %-yksikköä), nukkuneen paremmin (+2 %-yksikköä) ja liikkuneen paremmin (+1 %-yksikköä).
Samalla työn kuormittavuus jatkaa kasvuaan. Työssäkäyvistä 58 % (+2 %-yksikköä viime vuoteen verrattuna) koki kiireen ja stressin kasvaneen. Kuormittavuuden kokemus on kasvanut koko mittaushistorian ajan.
“On hienoa havaita, että työssäkäyvät kokevat liikkuneensa, nukkuneensa ja syöneensä paremmin. Terveelliset elämäntavat tutkitusti parantavat stressinsietokykyä ja jaksamista. Samalla vuodesta toiseen jatkuva työelämän kuormittavuuden ja vaativuuden kasvu on huolestuttavaa. Jokaisen työnantajan on tärkeää perehtyä oman henkilöstön vointiin ja varmistaa, että työntekijät saavat kaipaamaansa tukea helposti ja joustavasti”, Määttä analysoi.
Eniten työssäkäyvien hyvinvointia heikentäneet tekijät:
- Inflaatio: 67 % vastaajista, laskua 2 %-yksikköä viime vuoteen verrattuna
- Huoli maailman tilasta: 56 % vastaajista, nousua 1 %-yksikkö
- Toimeentulon haasteet: 53 % vastaajista, laskua 1 %-yksikkö
Työnantajan toimilla on vaikutusta työssäkäyvien hyvinvointiin. Vastaajat odottavat työnantajilta hyvinvoinnin tukemiseksi erityisesti parempaa johtamista (37 % vastaajista), tukea terveelliseen elämäntapaan (34 %) ja parempaa työterveyshuoltoa (29 % vastaajista). Suomalaiset työnantajat saavat hyvinvoinnin huomioimisessa ja edistämisessä kokonaisarvosanaksi 7,2 (asteikko 4-10, laskua 0,1 viime vuoteen verrattuna).
Yksinäisyyttä koki hieman alle kolmannes (31 %) työssäkäyvistä. Työssäkäyvistä 72 % katsoo, että yli 50-vuotiaan on vaikeaa saada töitä. Samoin yli kahta kolmasosaa (72 % vastaajista) ahdistaa ajatus työskentelystä yli 70-vuotiaana.
Tekoälytaidoille suurta kysyntää
Suomalaisten työssäkäyvien suuri enemmistö ei pelkää työelämän muutosta tai muuttuvia osaamisvaatimuksia.
Vastaajista 82 % katsoi kykenevänsä mukautumaan työelämän muuttuviin vaatimuksiin. Kolme neljäsosaa työssäkäyvistä vastasi tietävänsä millaista osaamista tulee tarvitsemaan lähivuosina.
Millaista osaamista työssäkäyvät kaipaavat:
- Ammatillista substanssiosaamista (36 % vastaajista)
- Tekoälyn hyödyntämiseen liittyviä taitoja (27 %)
- Digitaitoja (26 %)
- Kieliosaamista (24 %)
“Työelämätutkimuksemme vahvistaa kuvaa suomalainen työelämän dynaamisuudesta ja siitä, että osaamisemme on maailman kärkeä. Työssäkäyvät ovat selvästi kiinnostuneet tekoälystä työtä tukevana elementtinä. Työnantajien ja yhteiskunnan on toki tärkeää tunnistaa tekoälyyn liittyvät uhat ja haasteet, mutta tekoälyosaamisen kehittämiseen kannattaa panostaa. Sillä voidaan saada Suomelle merkittävää globaalia kilpailuetua ja uusia innovaatioita”, Baronan toimitusjohtaja Määttä sanoo.
Ajanpuute on suurin este uuden oppimiselle työelämässä. Myös avoimissa vastauksissa korostui toive, että työnantaja järjestäisi aikaa kouluttautumiselle.
Työssäkäyvistä 59 % on valmis työskentelemään monikielisessä työympäristössä tai tiimissä. Hieman yli puolet (51 %) on kiinnostunut työskentelemään kansainvälisten osaajien kanssa.
Kotimainen pieni tai keskisuuri yritys on suomalaisten suosikkityönantaja. Näin ajattelee lähes puolet (48 %, nousua 2 %-yksikköä) vastaajista. Julkinen sektori kiinnostaa eniten 24 % ja kansainvälinen yritys 14 % työssäkäyvistä.
Vuodesta 2021 lähtien toteutetussa Työelämätutkimuksessa haastateltiin 2 008 työssäkäyvää, 18–67-vuotiasta suomalaista. Tutkimus jakautuu neljään osa-alueeseen: työpaikka ja työura, osaaminen, hyvinvointi sekä työelämän kansainvälistyminen ja vastuullisuus. Sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan edustavan tutkimuksen aineiston keräsi Norstat marras-joulukuussa 2024.
Tutkimusraportti löytyy täältä: https://barona.fi/tyoelaman-tutkimus
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Lassi Määttä, toimitusjohtaja, Barona
040 830 7646
lassi.maatta@barona.fi
Antti Möller, viestintäpäällikkö, Barona
044 5455698
antti.moller@barona.fi