Keikkatyöt pelastivat Marian, 26, lomautuskurimukselta: ”Baronan kautta elämään tuli joustoa”

Keikkatyöt pelastivat Marian, 26, lomautuskurimukselta: ”Baronan kautta elämään tuli joustoa”

Eeva Louko 23.2.2021

Maria Dejanova, 26, muutti vuosi sitten Lontoosta aloittaakseen unelmatyössään Finnairilla lentoemäntänä. Hän ehti kuitenkin tehdä töitä vain kuukauden: maaliskuussa alkanut koronapandemia aiheutti valtavat lomautukset lentoalalle ja pisti arjen täysin uusiksi.

Maria oli Finnairin viimeisessä lentoemäntien koulutusryhmässä, joka sai työsopimuksen. Sen jälkeen korona paukahti päälle ja lomautukset iskivät.

- Alkuun meille tuli tosin vain parin viikon lomautuspätkät, jotka tuntuivat toki silloin valtavan pitkältä ajalta. Jälkikäteen ajateltuna se huvittaa, Maria naurahtaa nyt.

Tilanne ei jäänyt hetkelliseksi, sillä lomautukset jatkuivat ja kuukaudesta toiseen Maria ja hänen kollegansa joutuivat jännittämään, onko työvuorolistassa töitä vai ei. Silti kynnys lähteä hakemaan muualta töitä oli vielä suuri. Sinnittelystä huolimatta elokuussa oli jo selvää, ettei lentoliikenne ole elpymässä lähiaikoina.

- Lomautus jatkui toistaiseksi, joten jatkoin liiketalouden opintojani. Silti tiesin, että tarvitsisin jotain muuta työtä – mutta sellaista, ettei ei vie kaikkea aikaani. Ihmettelin, mistä oikein tulen sellaisen löytämään, Maria kertoo.

Vastaus löytyi Baronalta - lentotaustasta hyötyä keikkatyössä

Naapuri vinkkasi tilannettaan tuskailleelle Marialle keikkatyön joustavuudesta. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun Maria löysi internetiä selaillessaan Baronan työmahdollisuudet.

- Arki oli muuttunut ja kaipasin joustavuutta. Keikkatyön avulla saisin valita, milloin olen töissä ja milloin vapaalla. Lisäksi saisin kaipaamani työyhteisön edes jossain muodossa. Se tuntui loistavalta ratkaisulta.

Kaupan ala tuntui luontevalta, sillä Maria oli aiemmin työskennellyt vaatekaupassa kesätöissä sekä Prismassa vuoden verran. Päivittäistavarakauppa ja kassakoneen käyttö oli jo entuudestaan tuttua.

- Baronan työnhakuprosessi oli nopea ja joustava. Jätin hakemuksen netissä ja minut kutsuttiin videohaastatteluun. Sen jälkeen ei mennyt kauaa, kun minulle ilmoitettiin, että sain paikan. Minulla oli kokemusta kassakoneen käytöstä, joten enää ei tarvinnut kuin kertailla asiaa nettipaketin avulla.

Maria pitää Baronalla erityisesti siitä, että pääsee itse merkitsemään toiveensa ja aikataulunsa työvuorojärjestelmään. Se tuo erityistä joustoa opiskelijan arkeen ja elämään.

- Saan itse määritellä, milloin olen vapaa ja milloin en. Teen mielelläni iltavuoroja ja usein toiveeni otetaan huomioon. Välillä myös paikoista soitetaan ja pyydetään töihin tuuraamaan nopealla aikataululla, hän kuvailee.

Lue lisää keikkatyöstä
Lähtisitkö keikalle?Lue lisää keikkatyöstä! Katso samalla avoimet keikkatyöpaikat ja hae vaikka heti.Lisää keikkatyöstä

”Minulle merkitsee paljon se, että olen saanut käydä töissä"

Maria tekee tällä töitä Baronan kautta 2-3 päivää viikossa Prismoissa sekä Food Market Herkussa. Lisäksi hän on tehnyt muutamia tiiviimpiä työvuoropaketteja kiireisien sesonkien aikana. Silloin työtä on sovittu tehtäväksi pidempi pätkä kerrallaan.

- Barona toi joustoa arkeen. 2-3 päivää töitä viikossa on sopiva määrä, sillä lomautettuna saan kuitenkin työttömyysetuuksia ja lisäksi opiskelen ja etätunnit vaativat keskittymistä. Siksikin osa-aikatyö on ollut mahtava juttu.

Maria on kiitollinen joustavasta työstä, joka on pitänyt hänet työelämässä kiinni pitkään jatkuneen lomautuksen ohessa.

- Minulle merkitsee paljon se, että on ollut mahdollisuus käydä töissä ja saada yhteisöllisyyttä päiviin. Jos olisin jäänyt vain kotiin lomautettuna, olisi se ollut henkisesti haastavaa. Barona on mahdollistanut minulle tämän hienon henkireiän, Maria sanoo.

Hän tietää, että mahdollisuus alanvaihtoon oli onnenkantamoinen.

- Tunkua myyjän hommiin on paljon ja tiedän, että koronan takia ravintoloissa työskennelleet lomautetut valuivat alalle. Olinkin todella onnekas, että minut otettiin Baronalle, hän lisää.

Kaupan ala mielekäs vaihtoehto myös tulevaisuudessa

Maria uskoo, että kokemus lentoemännän työstä on auttanut kaupan alalla. Sosiaalisuus, asiakaspalveluhenkisyys ja yllättävien tilanteiden hoitaminen ovat peruskauraa niin kaupassa kuin ilmassa.

- Tuli fiilis, että pääsin nopeasti työporukkaan mukaan. Asiakaskohtaamiset ovat ihania, kun vaikkapa kassalla ihmiset saattavat jäädä juttelemaan tai työporukassa sattuu hassuja juttuja, joille nauramme yhdesssä, Maria kuvailee.

Sosiaalisesta kanssakäymisestä energiaa saavaa Maria on onnellinen siitä, että Baronan kautta hän on saanut työyhteisön arkeensa. Lämmin vastaanotto työyhteisöissä sekä kiittävä palaute on ollut todella kannustavaa ja motivoinut jatkamaan keikkatyötä

- Tuli tosi hyvä tunne siitä, että ilman syytä kehutaan. Vaikka olen vain vuokratyöntekijä ja tuntematon tyyppi, niin työpanokseni huomioidaan, minut otetaan porukoihin sisälle ja minulle osoitetaan, että työpanokseni merkitsee jotain, Maria summaa.

Vaikka työ kaupan alalla on ollut mielekästä, ei Maria ole kuopannut haaveitaan päästä taas lentämään. Tällä hetkellä lomautukset Finnairilla kuitenkin jatkuvat edelleen.

- Sieluni on taivaalla. Mutta vaikka lentäminen avattaisiin osittain, uskon että jatkan keikkatöitä Baronan kautta ainakin jossain määrin. Haaveilen omasta asunnosta ja asuntosäästämisessä lisätyöt Baronan kautta toisivat hyvää puskuria, Maria summaa.