Alkuvuoden 2025 aikana on julkisuudessakin keskusteltu kansainvälisten työntekijöiden suomen kielen taidosta. Ulkomailta Suomeen työn perässä muuttaneiden kielitaito on saanut osakseen kritiikkiä esimerkiksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin tekemän kyselyn vastaajilta.
Baronan vuosittain toteuttamassa suuressa Työelämätutkimuksessa kysymme työssäkäyviltä suomalaisilta näkemyksiä myös työelämän kansainvälistymiseen liittyen. Onkin hyvä tarkastella myös muiden alojen osalta, että mitä työssäkäyvät suomalaiset työntekijöiden kielitaidosta ja työelämän kansainvälistymisestä miettivät.
Työelämätutkimuksen vastausten mukaan jopa 59 % suomalaisista on valmiita työskentelemään monikielisessä työympäristössä tai tiimissä. Nuoremmissa ikäluokissa osuus on jopa 63 %. Yli puolet kaikista vastaajista on myös kiinnostunut työskentelemään nimenomaan kansainvälisten osaajien kanssa – nuoremmista ikäluokista jopa 61 %.
Onko nyt niin, että työssäkäyvien asenne kansainvälisiä osaajia kohtaan on muuttunut positiivisemmaksi?
Vertailin näitä tuoreita työssäkäyvien asenteita syksyllä teettämämme työantajatutkimukseen, jossa kysyimme yritysten päättäjiltä ovatko he huomanneet kansainvälisten osaajien toimivan vetovoimatekijöinä suomalaisia rekrytoitaessa.
Kokonaisuutena vain 26 % oli sitä mieltä, että KV-osaajat ovat vetovoimatekijä, mutta erot toimialojen välillä olivat huomattavia. IT-alan yrityksistä jopa 61 % oli samaa mieltä, ja kuljetus- ja varastointialan vastaajista 44 % oli samalla kannalla. Myös hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa (38 %) sekä ammatillisella, tieteellisellä ja teknisellä alalla (31 %) kansainvälistä henkilöstöä pidettiin osittain vetovoimatekijänä.
IT-alalla kansainvälinen rekrytointi on arkipäivää ja englannin kielellä työskentely on jo vuosia ollut vallitseva käytäntö, mutta muilla aloilla osuus liikkuu 30 prosentissa. Onko siis IT-alan ohella myös muilla aloilla pikkuhiljaa havahduttu yhä voimakkaammin vääjäämättä tulossa olevaan työvoimapulaan ja halutaan ennakoiden varmistaa osaajien riittäminen?
Vertaillessani näitä kahta tutkimusta havahduin siihen, että työntekijät olisivat pääosin huomattavasti kiinnostuneempia työskentelemään kansainvälisten osaajien kanssa ja englannin kielellä, kuin mikä käytännössä yrityksissä tällä hetkellä on mahdollista. Yrityspäättäjien kannattaa huomioida, että työntekijät voivat olla varsin avoimia kansainvälisille työkavereille – osalle se on jopa toive.
Huomasin tämän itse, kun olimme rekrytoineet hotelli- ja ravintola-alan asiakkaallemme englannin kielellä työskenteleviä kokkeja ja tarjoilijoita. Kävin jututtamassa asiakastamme neljän kuukauden työskentelyn jälkeen ja sain hyvin positiivista palautetta. Mieleeni painui erityisesti eräs suomalainen, vähän heikosti englantia osaava työkaveri, joka oli kiitollinen siitä, että hän voi nyt työajalla myös opetella käytännön englantia joka päivä. Hän koki saavansa kielikylvystä paljon apua ja iloa. Aina ei siis tarvita erillistä englannin kielen koulutusta, vaan oppia voi myös arkisissa tilanteissa.
Työntekijät voivat olla varsin avoimia kansainvälisille työkavereille – osalle se on jopa toive.
Toisessa tapauksessa pikaruokaravintolan päällikköä jännitti etukäteen vieraan kieleen puhuminen ja hän pelkäsi, ettei työskentelystä tule mitään. Hän kuitenkin alkoi puhumaan itselleen englantia arkipäiväisissä tilanteissa, kuten autolla ajaessaan tai jopa suihkussa ollessaan, mikä antoi hänelle myös rohkeutta alkaa käyttää englantia töissä. Tämän jälkeen kielen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Hän oli nostanut omassa päässään tarvittavan kielitaidon rajan ensin liian korkealle ja huomasi myöhemmin, että myös rallienglannilla pärjää arkipäivässä oikein hyvin.
Työelämätutkimuksessa nousevat esiin sukupolvien väliset erot kansainvälisiin osaajiin suhtautumisessa. Nuoret suomalaiset ovat kiinnostuneita työskentelemään kansainvälisten osaajien kanssa sekä työskentelemään muulla kuin äidinkielellään. Nuorten keskuudessa kansainvälinen työelämä ja vieraskieliset työntekijät nähdään mahdollisuutena, ei haasteena.
Me yritysjohtajat taas olemme usein yli viisikymppisiä ja saatamme suhtautua kansainvälisiin työntekijöihin varautuneemmin. Myös innostus puhua vierasta kieltä on alhaisempi ja laskee iän myötä. Tässä on selvä epäsuhta, joka tulee huomioida. Yritysten johdon pitää luoda nuorille sellaiset työskentelyolosuhteet, joista he ovat kiinnostuneita. Useissa käymissäni keskusteluissa on noussut esiin merkkejä aivovuodosta Suomesta ulkomaille, kun nuoret, varsinkin korkeakoulutetut, lähtevät uusien haasteiden perässä ulkomaille töihin.
Nyt yrityspäättäjien olisikin aika miettiä, miten pystymme luomaan Suomeen kansainvälisempää työkulttuuria ja varmistaa, että nuoret, lahjakkaat ja innostuneet työntekijät pysyvät täällä. Ottaen huomioon, että monen nuoren unelmana on työskennellä tulevaisuudessa ulkomailla, meidän pitäisi tarjota heille tähän paremmin mahdollisuuksia kansainväliseen työympäristöön myös kotimaassa.
Muuten voi käydä niin, että he lähtevät hakemaan kansainvälistä ilmapiiriä muualta. Ja se olisi suomalaiselle tulevaisuuden työelämälle ja yhteiskunnalle raju takaisku.
