Barona vahvistaa kasvustrategiaansa – Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen ja Deleten Groupin konsernijohtaja Tommi Kajasoja on valittu hallituksen jäseniksi

Barona 11.10.2020

Suomen 6. suurimman työnantajan Baronan hallituksessa ovat aloittaneet Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen sekä Deleten Groupin konsernijohtaja Tommi Kajasoja. Hallitusvastuussa jatkavat lisäksi Baronan pääomistajiin ja perustajiin kuuluva Bravedon toimitusjohtaja Markus Oksa sekä hallitusammattilainen Jussi Itävuori, joka toimii Baronan hallituksen puheenjohtajana. Baronan toimitusjohtajana toimii Minna Vanhala-Harmanen.

”On hienoa saada hallitukseemme ihmisiä, joiden kovasta ammattitaidosta ja laaja-alaisista näkemyksistä varmasti koko Barona tulee hyötymään”, hallituksen puheenjohtaja Jussi Itävuori kommentoi nimityksiä.

Itävuoren mukaan uuden hallituksen tavoitteena on varmistaa Baronan kasvutavoitteet ja uudistumiskyky myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on myös edistää työelämää, jossa ihminen ja teknologia eivät kilpaile keskenään vaan toimivat sopusoinnussa kaikkien eduksi.

Taru Tujunen on toiminut muutostoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajana vuodesta 2014. Kuluneiden vuosien aikana Ellun Kanat on kasvanut liki 60 henkilön asiantuntijayhteisöksi, joka auttaa asiakkaitaan ennakoinnin, strategian, yrityskulttuurin sekä viestinnän saralla. Aikaisemmin Tujunen on toiminut mm. Kokoomuksen puoluesihteerinä.

Tommi Kajasoja toimii puolestaan kuudetta vuotta Delete Groupin konsernijohtajana. Delete on ympäristöpalveluihin keskittynyt yhtiö, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa. Kajasoja on työskennellyt aiemmin mm. teollisuudenpalveluyritys Maintpartnerilla sekä ABB:lla. Lisäksi Kajasoja toimii Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n hallituksessa.

Lisätiedot:

Jussi Itävuori, hallituksen puheenjohtaja, Barona
p. +358 40 773 8771
jussi.itavuori@barona.fi

Vuonna 1999 perustettu Barona työllistää vuosittain yli 30 000 eri alan työntekijää asiakkaille ja omiin yhtiöihin. Uudistamme työelämää laaja-alaisilla henkilöstön ja yritysten kasvua tukevilla palveluilla, joihin kuuluvat mm. rekrytointi, henkilöstövuokraus, työkykypalvelut, ulkoistusratkaisut sekä työelämäkoulutukset ja -valmennukset. Toimimme Suomessa lähes 40 paikkakunnalla ja kansainvälisesti kymmenessä maassa. Barona on osa Bravedo-konsernia.