Barona työllistää tuhansia nuoria kesätöihin

Barona 27.6.2019

Barona työllistää tänäkin kesänä tuhansia nuoria erilaisiin kesätöihin ympäri Suomen. Moni nuori saa kesätyöntekijänä arvokasta kokemusta ja kontakteja työelämästä, josta on hyötyä jatkossa niin oman alan, opiskelupaikan kuin ammatinkin valinnassa.

Barona työllistää mm. myynnin ja kaupan toimialalla tänä kesänä vajaa 700 kesätyöntekijää, joista suurin osa työskentelee erilaisissa kaupan tehtävissä ja loput tavoitteellisen myynnin tehtävissä kuten ständityössä ja puhelin- ja myymälämyynnissä.

”Nuoret hyötyvät näistä myynnin työkokemuksista valtavasti, ansaitsemalla niin tulevien työnantajien arvostuksen kuin saamalla valmiuksia muihin tehtäviin”, myynnin ja kaupan rekrytointipäällikkö Heikki Inhala kertoo.

Logistiikan henkilöstöpäällikön Esa Vähämartin mukaan monelle nuorelle juuri kesätyöt tarjoavat ensimmäisen katsauksen työelämään:

”Työllistämme tänä kesänä noin 250 kesätyöntekijää mm. keräilyn, vastaanoton, lähettämön ja trukinkuljettamisen töihin. Kesärekrytoinnit ovat sujuneet kokonaisuudessaan hyvin ja olemme tyytyväisiä päästessämme tarjoamaan monipuolisia tehtäviä myös nuorille työntekijöillemme.”

Kesätyönhakijoita on ollut tänä vuonna tavallista enemmän. Esimerkiksi Baronan rakennusalan tehtäviin haki tänä keväänä yli 1200 kesätyönhakijaa ja pääkaupunkiseudulle heistä työllistyy noin 100 nuorta ja muualle Suomeen myös useita kymmeniä. Vastaavasti teollisuuden puolelle työllistyy yli 250 kesätyöntekijää.

”Kesätyöntekijämme työllistyvät erilaisiin rakennusaputyöntekijän tehtäviin asiakkaidemme rakennustyömaille uudisrakentamis- ja saneerauskohtaisiin, ja monelle heistä tarjoutuu mahdollisuus jatkaa töitä myös kesän jälkeen”, HR Business Partner Veera Tervo tuo esiin.

Kesätyöntekijöillä löytyy kiinnostusta eri alan tehtäviin 

Ehkä yllättävää tai jopa odotetusti, Baronan IT-toimiala sai tänä vuonna lähemmäs seitsemänsataa kesätyöhakemusta. Rekrytointikonsultti Johanna Lintusen mukaan kyseessä oli suoraan asiakkaalle tehty rekrytointikampanja ja se osoitti selvästi, että IT-alan kesätyöpaikat kiinnostavat nuoria, vaikka kaikille halukkaille ei paikkaa löytyisikään.

Myös talouspuolen tehtäviin on riittänyt hyvin hakijoita ja alan paikat ovat olleet kysyttyjä. Seniorikonsultti Kaisa Leskijärvi kertoo nuorten kesken olevan kovaa kilpailua halutuimmista paikoista, mutta silti monen asenne säilyy positiivisena ja halu saada jalkaa oveen väliin on kova.

Baronan hotelli- ja ravintolatoimiala työllistää kevään ja kesän aikana valtakunnallisesti yli 1000 työntekijää erilaisiin hotelli- ja ravintola-alan tehtäviin. Moni nuori voikin saada ensimmäisen kesätyöpaikkansa juuri ravintola-alalta.

”Festarit, tapahtumat ja rennot ravintolat kiinnostavat nuoria ja kesätyö ravintola-alalla opettaa nuorelle vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä antaa aimo annoksen paineensietokykyä. Näistä taidoista on hyötyä millä tahansa alalla. Moni pystyy myös kätevästi kesän jälkeen jatkamaan työskentelyä opiskelujen ohessa, sillä töitä tällä alalla kyllä riittää”, palvelujohtaja Maria Nyman hymyilee ja lisää Baronan järjestävän myös lyhytkoulutuksia alan töistä kiinnostuneille.

Baronan kesärekrytoinnit ovat jo suurimmaksi osaksi tältä kesältä ohi. Barona työllistää vuosittain 30 000 ihmistä, joista 65 % on alle 25-vuotiaita.

Tutustu kesätyöpaikkoihin >>