Barona kääntää kesätyön hakemisen päälaelleen – suosituimpien alojen kesätyöt yhdellä hakemuksella
Työelämäyhtiö Barona yksinkertaistaa kesätyöpaikkojen hakuprosessia. Tänä vuonna Baronan kautta kesätyöpaikkoja voi hakea yhdellä hakemuksella, ja Baronan tehtävänä on löytää työnhakijan toiveita kiinnostava työpaikka. Kyseessä on pilotti, joka kattaa 40 alueella logistiikan, kaupan ja horeca-alan kesätyöpaikat.
Pilotin taustalla on ajatus siitä, että työnhakijaa ohjataan miettimään, millaiset työympäristöt ja työtehtävät häntä voisivat kiinnostaa. Pilotissa on mukana toimialoja, joilla on perinteisesti eniten kesätyöpaikkoja.
Viime vuonna Barona vastaanotti yhteensä 39 000 kesätyöhakemusta, ja haastatteli kesätyötehtäviin tuhansia henkilöitä.
”Valtaosa kesätöitä hakevista on nuoria, joilla ei ole välttämättä lainkaan työkokemusta tai sitä on vielä vähän. Siinä vaiheessa on vaikea tietää, millaisia työpaikkoja ylipäätään on tarjolla tai mitä eri työnimikkeet käytännössä tarkoittavat. Meidän tehtävänämme on ohjata hakuprosessissa niin, että nuori miettii asiaa hakulomakkeen avulla. Ja onhan tämä myös hakijalle helppoa, kun kymmenien tai jopa satojen hakemusten sijaan täyttää vain yhden hakulomakkeen”, kertoo Baronan palveluvastaava Mika Valo.
Ensimmäisen kerran Barona testasi kesätyörekrytointia yhdellä hakemuksella vuonna 2023. Tämän perusteella kehitettiin rekrytoinnin prosessia edelleen eteenpäin, jotta kokonaisuudesta saadaan työnhakijalle, rekrytoijalle ja työnantajayrityksille mahdollisimman toimiva.
Barona arvioi, että tulevana kesänä tarjolle tulee yhteensä yli 1 500 kesätyöpaikkaa. Hakemuksen jättämisen jälkeen työnhakijat tulevat automaattisesti huomioiduksi myös sellaisissa pilotin kesätyöpaikoissa, jotka avataan haettavaksi vasta myöhemmin.
Hakulomakkeen avulla työnhakija ohjataan pysähtymään omien toiveidensa äärelle sekä miettimään, missä ja millaisina aikoina hän haluaa töitä tehdä. Rekrytoijat kartoittavat hakijoiden potentiaalia hakemuksista, haastattelevat ja sen jälkeen hyödyntävät automaatiotyökalua löytääkseen parhaiten sopivat työpaikat hakijoille. Näin prosessin aikana muodostetaan kattava kokonaiskuva työnhakijan työntekotoiveista ja -mahdollisuuksista.
Työnhakijat saavat halutessaan digitaalisen oppimisympäristön kautta tietoa eri työrooleista ja -ympäristöistä eri hakuprosessin vaiheissa.
”Vaikka hakeminen on todella helppoa, kannattaa hakulomakkeen täyttämiseen ja mahdolliseen haastatteluun panostaa, jotta itseä kiinnostava työpaikka on mahdollista löytää”, Valo suosittelee.
Kesätöitä haetaan aktiivisesti tammikuusta huhtikuun loppuun saakka – päätöksiä odottaville halutaan viestiä säännöllisesti
Kesätöiden haku alkaa yleensä heti vuodenvaihteen jälkeen ja jatkuu huhtikuun lopulle saakka. Uusia työtehtäviä avautuu haettavaksi eri aloilla sitä mukaa, kun kesän näkymät tarkentuvat, joten työllistyminen voi tapahtua muutaman kuukaudenkin päästä hakemuksen jättämisestä.
Tänä vuonna työnhakijoita ennakoidaan olevan aiempaa enemmän liikkeellä. Keskittämällä avoimia paikkoja yhden hakemuksen taakse työnhakijamäärien käsittely on tehokkaampaa, tarkempaa ja säästää myös hakijoiden aikaa. Helmikuun alkupuolella Barona on vastaanottanut pilotissa mukana oleville aloille 2 400 kesätyöhakemusta.
”On pitkä aika odotella tietoa siitä, löytyykö työpaikka vai ei. Siksi me olemme halunneet kehittää hakuprosessiin liittyvää viestintää. Muun viestintämme lisäksi haastatelluille työnhakijoille lähtee kolmen viikon välein tietoa kesätyöhaun tilanteesta. Kesätyöpaikkoja on aina vähemmän kuin työnhakijoita, joten jokainen ei valitettavasti toivomaansa paikkaa saa. Mutta me Baronalla haluamme, että hakukokemus jää joka tapauksessa mieleen hyvällä tavalla”, Valo painottaa.
Työnhakijakokemusta kehitetään jatkuvasti mittaamalla palautetta esimerkiksi työpaikkailmoituksista ja haastatteluista. Vuonna 2024 Baronalle palautetta antoi 4 500 työnhakijaa, joiden tyytyväisyys hakuprosessiin on yleisesti hyvällä tasolla, 4,5/5.
Baronan avoimet kesätyöpaikat löydät täältä: https://barona.fi/tyopaikat/kesatyot
Lisätietoja:
Mika Valo, palveluvastaava, Barona
0500 808 309
mika.valo@barona.fi
Riikka Mantere, viestintäasiantuntija, Barona
050 363 3939
riikka.mantere@barona.fi