
Case Outotec: Relokaatio nopeuttaa rekrytointia ja uuteen kotimaahan sopeutumista
”Baronan kanssa asiat ovat sujuneet hyvin jo pitkään. Palvelupaketit on järkevästi rakennettu ja hinnoiteltu. Pidämme erityisesti siitä, että hoidatte aina asian loppuun saakka ja urakka-asenteella.”

– Relocation-palvelu on rekrytointia ja uuteen kotimaahan sopeutumista nopeuttava prosessi. Hyvä relocation-palvelu on kilpailuvaltti työnantajalle, joka palkkaa työntekijöitä myös ulkomailta. Suurin osa meille tulevista ulkomaalaisista ovat kuitenkin jo Outotecin työntekijöitä muista maista. Hyvän relocation-palvelun avulla voimme myös varmistaa, että työntekijöillä on oikeantyyppiset työluvat ja heidän muut viranomaisasiat on myös hoidettu oikein, kertoo Esa Johnsson Outoteciltä.
– Relocation prosessi vie paljon aikaa ja sen ostaminen on edullisin ja tehokkain vaihtoehto. Luotamme myös, että relocation-palveluntarjoaja on perillä lakimuutoksista ja muista asioista, jotka voivat vaikuttaa ulkomaankomennuksiin ja ulkomailta palkkaamiseen. On myös kätevää, että saamme väliaikaiset asunnot hankittua samalla. On myös kiva, että relocation tiimi on kansainvälinen.

