Case Sherwin-Williams: Avainasemassa rekrytoinnin kumppanuus

Case Sherwin-Williams: Avainasemassa rekrytoinnin kumppanuus

Annina Tuominen on työskennellyt Sherwin-Williamsin tehdaspäällikkönä nyt kaksi vuotta, mutta yrityksen ja Baronan yhteistyö on kestänyt jo kymmenen vuotta.

Sherwin-Williams on maailman suurin maalialan yritys, joka toimii maailmanlaajuisesti kuudessa eri maanosassa työllistäen noin 60 000 henkilöä. Suomessa toiminta pitää sisällään maalien valmistusta, käsittelyä, pakkausta ja varastointia. Sherwin-Williamsin Vantaan tehdas työllistää tällä hetkellä noin 120 henkilöä. Hakkilan tehtaan toiminta on kasvussa ja uusia ihmisiä rekrytoidaan jatkuvasti. Tämän vuoksi yhteistyö Baronan kanssa on Anninalle hyvin tärkeää.

– Barona oli vanha tuttu jo siinä kohtaa, kun minä tulin taloon. Suuri osa meidän työntekijöistä on tullut Baronan kautta ja olemme ulkoistaneet pitkälti kaiken rekrytoinnin Baronalle. Olemme todenneet sen olevan tosi hyödyllinen kumppanuus puolin ja toisin, kertoo Annina.

Annina on erityisesti tyytyväinen siihen, että Baronalta asiakkuutta ovat hoitaneet samat henkilöt pitkään.

– He tuntevat meidän yrityksemme tosi hyvin, ja osaavat esitellä firman lähes yhtä hyvin kuin me itse. He tietävät mihin tekijät tulevat ja millainen tyyppi sopii. Lähtökohtaisesti pystymme palkkaamaan lähes kaikki ehdokkaat, jotka Barona meille esittelee.

Barona on rekrytoinnut työntekijöitä erityisesti Sherwin-Williamsin tuotantoon, mutta myös huollon ja varaston puolelle sekä satunnaisesti myös muihin tehtäviin. Toimihenkilörekrytoinnit Sherwin-Williams yleensä hoitaa itse, mutta myös niissä on toisinaan käännytty Baronan puoleen.

– Suunnatonta kiitosta saa Baronan reagointinopeus, se on ollut ihan omaa luokkaansa. Tarpeet tulevat usein yllättäen, mutta Barona pystyy reagoimaan meidän muuttuviin tarpeisiin. Toinen mitä arvostan kovasti, on heidän äärimmäisen kova ammattitaito työmarkkinoista. He ovat aktiivisia ehdottamaan uusia rekrytointimalleja sekä tapoja tehdä asioita, Annina kehuu.

– Barona on toiminut Sherwin-Williamsin kanssa yhteistyössä liki 10 vuotta. Olemme auttaneet heitä henkilöresurssien hankinnassa niin väliaikaiseen kuin pitkäkestoiseen tarpeeseen. Yhteistyö on kattanut kaikki henkilöstöroolit tuotannosta toimiston tarpeisiin, kertoo Baronan asiakkuuspäällikkö Ari Kumlander.

Sherwin-Williams ja Barona järjestivät yhdessä rekrytointipäivän, jossa osallistujat pääsivät tutustumaan tuotantoon ja kuulemaan lisää työstä Sherwin-Williamsilla. Tämä oli molemmin puolin onnistunut juttu, hakijat pääsivät oikeasti näkemään potentiaalisen työpaikan ja Sherwin-Williams sai useita hyviä ehdokkaita. Barona hoiti tämän tapahtuman mainostamisen.

– En osaa kuvitella, että hoitaisimme kaiken tämän yksin. Tämä yhteistyö on ollut kasvun kannalta avainasemassa. Olemme kokeilleet yhteistyötä ajoittain myös muiden kanssa, koska tarve on ollut niin suuri, mutta Baronan kanssa homma on toiminut kerta kaikkiaan niin hyvin, että siihen on ollut vaikea muiden tulla väliin, Annina toteaa.

Lue lisää ratkaisuista
Lue lisää ratkaisuistaVoisimmeko olla avuksi kuten Sherwin-Williamsille? Lue lisää teollisuuden ratkaisuista.Lue lisää