Hoitajapula on akuutti valtakunnallinen ongelma – kolme konkreettista askelta eteenpäin

Työvoimatarpeesta keskustellaan nyt laajasti. Osaajia kaivataan lisää yhä useammille aloille, ja yksi merkittävimmistä on sosiaali- ja terveysala ja Suomen tuikitärkeät hoitajien työt.  

Tilanteen vakavuutta ei sovi kaunistella, sillä meillä on Suomessa todella poikkeuksellinen tilanne. Vaikka työttömyysprosentti on yhä seitsemän prosentin luokkaa, on meillä avoimia työpaikkoja avoinna enemmän kuin koskaan. Tällä hetkellä arvioista riippuen 48 000–70 000 työtehtävää on avoinna, ja tarve tulee vain lisääntymään. Yksinomaan vanhustenhoitoon tarvitaan hallituksen esittämän hoitajamitoituksen täyttämiseksi lähivuosina yli 4 000 uutta hoitajaa.  

Viimeksi Yle kysyi minulta, että miten tähän sotealan akuuttiin osaajapulaan voidaan vastata. Minulla on siihen hyviä ja huonoja uutisia.  

Myönteinen uutinen on, että ratkaisuja löytyy

Tehokkain tapa löytää julkisen ja yksityisen sektorin tarvitsemalla nopeudella luotettavia ja osaavia hoitajia esimerkiksi sairaaloihin tai kotihoitoon on kansainvälinen rekrytointi. Se ei tietenkään ole ainoa keino, mutta akuuttiin tarpeeseen tässä ja nyt se on keskeisin. Uskokaa pois – työvoimapalveluiden johtavana toimijana tunnemme toimintaympäristön sekä sen haasteet ja mahdollisuudet.  

Toki hoitoalan houkuttelevuutta on parannettava, mutta välittömään ja kriisiytyneeseen työvoimatarpeeseen ei siten voi enää vastata. Eikä ikääntyvässä Suomessa voida hoitoalalle kouluttaa määräänsä enempää nuoria, kun heitä tarvitaan kaikille muillekin aloille. 

Huono uutinen on taas se, että rekrytointi maan rajojen ulkopuolelta on kivinen tie. Tiellä on esteitä, jotka liiaksi vaikeuttavat työllistymistä Suomeen ja estävät hoitoa tarvitsevia saamasta sellaista apua, jota he ansaitsevat. 

Ja kun työvoimaa ei ole riittävästi, se lisää nykyisten hoitajien kuormitusta ja kiirettä entisestään. Kukaan meistä ei jaksa poikkeusoloissa työskentelyä loputtomiin. Kun kuormitus on liian suurta ja työstressi jatkuvaa, uupuminen on ymmärrettävää ja väistämätöntä.   

Mitä siis pitäisi tehdä kansainvälisten rekrytointien sujuvoittamiseksi? Tässä kolme tärkeintä keinoa.  

1. Täydennyskoulutuksen koulutuspolku selkeämmäksi 

Tänä päivänä ulkomailla suoritetun sotetutkinnon täydentäminen Suomessa siten, että kansalliset vaatimuksemme täyttyvät, on aivan liian vaikeaa.  

Koulutuspolku on tilkkutäkki, jonka alalle mielivä joutuu parsimaan kasaan itse, sieltä täältä opintokokonaisuuksia poimien. Jotta kansainväliset sotealan osaajat voivat suorittaa vaaditut lisäopinnot ja siten laillistaa osaamisensa, tulee koulutuspolun olla yksinkertainen ja selkeä kokonaisuus. 

Ammatillinen lisäkoulutus kaipaa rahoitusta ja resurssia. Loistava esimerkki koulutuspolusta, jonka rahoitus ja jatkuvuus tulisi varmistaa, on SOTE-silta -hanke. Ulkomailla hankitun tutkinnon täydentäminen voidaan suorittaa lyhyessä ajassa ja kustannustehokkaasti, jos vain tahtoa siihen on. Ilman tällaista tehokasta polkua siihen kuluu pahimmillaan useita vuosia, mikä ei ole kenenkään etu.  

2. Maalaisjärkeä kielivaatimuksiin 

Ulkomaalaistaustaisten kielitaidosta puhutaan paljon. Ja onkin tietenkin selvää, että potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus on taattava. Silti on mietittävä uudelleen, että millaisia vaatimuksia pystytämme ja mitä niistä seuraa.  

Suomen kielen vaikeutta on aivan turha mystifioida – suomi on kieli, jonka motivoitunut aikuinen oppii riittävällä tavalla kuukausissa. Olen itse nähnyt sen tapahtuvan lukuisia kertoja. Ja mikä onkaan parempi paikka oppia kieltä kuin työnteko?  

Meidän on mietittävä uudelleen, että millaista suomen kielen taitoa tarvitaan töihin astuttaessa. Varmasti löytyy sellaista sosiaali- ja terveysalan työtehtäviä, joissa voisi työskennellä kehittyvän kielitaidon vaiheessa? 

Meidän on sallittava auttava kielitaito esimerkiksi tilanteissa, joissa työskennellään toisen hoitajan parina tai tehtävissä, joissa potilasturvallisuus ja hyvä hoito ei vaarannu. Uusille tulokkaille on tarjottava mahdollisuus oppia suomea, eikä kielen oppiminen tapahdu muutoin kuin uutta kieltä käyttämällä. 

3. Ulkomailla suoritettu sote-alan koulutus tulee huomioida henkilöstömitoituksissa 

Hoitolaitosten työ on perustellusti tarkasti säänneltyä hyvän hoidon, riittävän toimintavarmuuden ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi.   

Tällä hetkellä ulkomailta Suomeen työllistyvää sairaanhoitajaa ei kuitenkaan lasketa niin sanotun henkilöstömitoitukseen mukaan, jos hänellä ei ole suomalaista sosiaali- ja terveysalan pätevyyttä. Vasta sitten, kun toisessa maassa sairaanhoitajan tutkinnon tehnyt on suorittanut suomalaisesta sairaanhoitajan tutkinnosta 2/3, hän voi tehdä tilapäisiä sijaisuuksia mitoituksessa.   

Ulkomailla tutkintonsa suorittanut sairaanhoitaja voi toimia lähihoitajan tehtävissä, jos työnantaja arvioi hänen ammatillisen osaamisen ja kielitaidon olevan riittävää. Tämä ei kuitenkaan ole työvoimapulan kanssa painiville soteyrityksille mahdollista, koska kunnat yleisesti edellyttävät koko henkilöstön Terhikki-rekisteröintiä. Tämä rekisteröintivaatimus johtaa siihen, että tulijaa ei voida laskea mitoitukseen edes avustavissa hoivatehtävissä. Tällöin hänen palkkakulustaan tuleekin palveluntarjoajalle käytännössä ylimääräinen kustannus. 

Työskentelymahdollisuus sairaanhoitajatutkintoa täydentäessä on erityisen tärkeää ulkomailta rekrytoitaville työntekijöille heidän toimeentulonsa varmistamiseksi, joten kaikki tarpeettomat rajoitukset opiskelujen aikaiselta työskentelyltä pitäisi poistaa.  

Ratkaisu on yksinkertainen: ulkomaalaistaustaiset, suomalaista sotetutkintoa opiskelevat sairaanhoitajat on voitava laskea henkilöstömitoitukseen mukaan myös yksityisellä sektorilla heti, kun heidän ammattiosaamisensa ja kielitaitotasonsa ovat riittäviä työtehtävien suorittamiseksi. 

Näillä eväillä pääsisimme jo pitkälle.