Monimuotoisuus on kaiken perusta

Ahdistaa. Tämä oli päällimmäisin ajatukseni, kun pohdin maailmanpoliittista tilannetta ja mietin seuraavan blogini aihetta. Lopulta totesin, että en voi kirjoittaa ja purkaa ajatuksiani mistään, mikä ei jollain tapaa sivuaisi Ukrainassa käytävää sotaa. 

Olemme perimmäisten kysymysten äärellä. Miten näkyy solidaarisuus, monimuotoisuus, myötätunto ja tasavertaisuus tässä myllerryksessä yksilöiden ja ihmisten välillä? Kun kansakunnat ja valtiot käyvät sotaa, syntyy helposti vastakkainasetteluja ja tilanteita, jossa jakaudutaan eri leireihin erilaisten mielipiteiden ja näkemysten vuoksi. Siinä hajoavat niin perhesiteet kuin kansakuntien kauppasuhteet. Rakentava dialogi väistyy ja tilalle astuvat puhtaasti tunnepohjaiset reaktiot, mikä on lopulta hyvin inhimillistä.

Tässä tilanteessa meillä yrityksillä ja erityisesti johdolla ja esihenkilöillä on iso vastuu johtaa keskustelua oikeaan suuntaan. Se ei koske pelkästään ajatuksiamme ja näkemyksiämme venäläisiä tai venäläistaustaisia kohtaan vaan laajemmassa mittakaavassa kaikkea ajatteluamme erilaisuutta kohtaan. 

Miten näemme esimerkiksi tänne muualta maailmasta tulevat ihmiset ja osaajat? Siedämmekö tai olemmeko suvaitsevaisia erilaisuuden suhteen, vai voisimmeko kyetä aitoon tasavertaisuuteen – tai osaisimmeko jopa arvostaa erilaisuutta?

Tasavertainen kohtelu kuuluu kaikille taustasta riippumatta

Suomessa asuva venäläisvähemmistö on varmasti saanut osansa ennakkoluuloista. Venäjän toiminta on jo johtanut huonompaan kehitykseen vaikuttaen yksilöiden välisiin suhteisiin. Mutta jos lähdemme samalle linjalle kuin naapurissamme, mihin se johtaa? Onko tämä itse asiassa yksi Venäjän hallinnon ja Putinin tavoitteista? Pahuus ja terrori saa vallan, ja siirtyy ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Myönnän, aihe on todella vaikea. Mutta pieni pohdinta ja itsetutkiskelu kertoo ajattelutavastamme paljon. 

Sympatiani eivät ole Venäjän puolella, vaan vahvasti ukrainalaisten takana. Nykyinen Venäjän hallinto ei selvästi kykene rauhan tiehen. Samalla se on muistutus siitä, miten vihan lietsonta, rasismi, syrjintä ja eriarvoisuus ovat kautta aikojen olleet tehokkaita tapoja hallita tai hajottaa yhteiskuntia. Juuri sitä, mihin diktaattorit ja totalitarismi lopulta pyrkivät. Vaikka ne naamioisivat tavoitteensa hyviksi, tunnemme historiamme ja tiedämme, että näin ei ole.

Hyvän edistäminen on meidän jokaisen vastuulla

Isossa kuvassa tämä kaikki haastaa meidät isommin kuin koskaan miettimään, olemmeko aidosti tasavertaisuuden kannattajia. Kykenemmekö tässä haastavassa tilanteessa puolustamaan ihmisoikeuksia, oman maamme rajoja ja koskemattomuutta sekä haluamme elää demokratiassa. Kaikkea sitä, mitä länsimainen kulttuuri parhaimmillaan edustaa. 

Näen, että on välttämätöntä löytää silta näiden asioiden välillä. Ohjata ja palauttaa ajattelumme siihen, että ainut keino voittaa paha, on uskoa hyvään ja edistää sitä. Jokainen yksilönä ja ennen kaikkea yksilöiden välisissä kohtaamisissa.

Näin radikaalisti ajattelee myös hollantilainen historioitsija ja kirjailija Rutger Bregman, joka on sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä on hyviä ja hyvää haluavia ihmisiä. Meidän ihmisten vaan tulisi vaatia itseltämme hieman enemmän. Samoin ajatteli historiamme suuri runoilijakirjailija Eino Leino Hymyilevässä Apollossa. ”…Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista…” 

Vastuullisuus edellyttää myös ajattelun muutosta

Voisiko ajatella, että me yritysten johdossa ja päättävissä asemissa olevat voisimme itse yrittää toimia tässä esimerkkinä? Ei täydellisinä, ei virheistä vapaana, vaan ihmisinä, joilla on kuitenkin monta muuta ihmistä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin.

Se ei tarkoita realismin unohtamista. Se ei tarkoita jonkin ideologian perässä sokeasti juoksemista. Mutta se voi tarkoittaa sitä, että huomenna töissä, en ajattele lähtökohtaisesti pahaa kenestäkään. Vaikeinta on muuttaa omaa ajattelua, mutta kun sen teemme, teot usein seuraavat perässä. 

Silloin meidän yritysten paljon hehkuttama vastuullisuus ei ole vain tyhjä kello, joka soi ilman konkretiaa.