Keskustelu kansainvälisestä rekrytoinnista keskittyy usein osaajien houkutteluun ja Suomen vetovoimaan. Vähemmälle huomiolle jää toinen, vähintään yhtä tärkeä tekijä: kansainvälisten osaajien integroituminen ja maamme pitovoima.
Kansainvälinen rekrytointi on nimittäin investointi, joka valuu hukkaan, jos ulkomainen osaaja palaa pian takaisin synnyinmaahansa.
Rekrytointi ulkomailta on haastavaa. Prosessi ei ole yksinkertainen, matkalla on monta byrokraattista mutkaa. Ja työnhakijatkin pitäisi vakuuttaa siitä, että kylmään ja kaukaiseen Suomeen, jossa puhutaan erikoista kieltä, kannattaa tulla.
Kun osaaja on vaivalla saatu Suomeen, tämän jälkeen kuvaan astuu seuraava haaste: kuinka saada heidät rakentamaan koko elämänsä tänne kaukaiseen Pohjolaan.
Haasteeseen on kuitenkin tartuttava, sillä osaajapula on monelle työnantajalle se kaikkein merkittävin kasvun hidaste. Tietyillä aloilla, kuten hoiva-, teollisuus- sekä ravintola-alalla, ulkomaisten osaajien tarve on vuodesta toiseen laaja-alainen ja akuutti haaste. On selvää, että ilman kansainvälisiä osaajia emme tule tätä pian taas yltyvää ongelmaa selättämään.
Vetovoiman lisäksi meidän tulee siis panostaa myös integroitumiseen. Väitän, että siihen on kuitenkin olemassa varsin yksinkertainen keino – ulkomaalaisen osaajan perheen yhdistäminen.
Lokakuussa uutisoitiin televisiota myöten, miten Suomeen rekrytoimamme ryhmä paljon kaivattua hoitohenkilökuntaa saapui Filippiineiltä Suomeen. Toimittaja kyseli heidän tunnelmiaan, ja yksi hoitajista nosti esiin tilanteen ristiriitaisuuden: innostuksesta huolimatta hän koki myös surua siitä, että oli joutunut jättämään kaksi lastansa kotimaahan.
Tämä suomalaisille käsittämättömältä tuntuva tilanne on filippiiniläisille valitettavasti arkipäivää. Ja tilanne on se, että perheen tuominen Suomeen on jatkossa yhä vaikeampaa: tulorajat nousevat marraskuun alussa siten, että jatkossa yhden lapsen perheeltä vaadittava nettotulo on 2 430 euroa kuukaudessa. Kahden lapsen perheessä tuloraja nousee jo 2 910 euroon, mikä vaatii jo noin 4 000 euron bruttotulot. Erityisesti monissa suorittavissa ammateissa, joissa tulotaso on selvästi alle Suomen palkkamediaanin (3 224 euroa/kk, elokuu 2024), tämä on aivan liian korkea vaatimus.
Jatkossa perheen yhdistäminen siis onnistuu yhä harvemmassa ammatissa työskentelevälle kansainväliselle osaajalle – se on huono ja epäoikeudenmukainen suunta.
Jatkossa perheen yhdistäminen onnistuu yhä harvemmassa ammatissa työskentelevälle kansainväliselle osaajalle – se on huono ja epäoikeudenmukainen suunta.
Varsin moni Euroopan ulkopuolelta tuleva osaaja olisi lähtökohtaisesti valmis asettumaan Suomeen pysyvästi. He ovat tehneet ison päätöksen lähteä kotimaastaan, ja etsivät uutta kotimaata. Mutta ei perheen kustannuksella.
Meidän onkin välttämätöntä kääntää kaikki kivet, jotta ulkomaalaistaustaiset, tärkeissä perustöissä työskentelevät voisivat elää normaalia perhearkea uudessa kotimaassaan. Se on inhimillisesti oikein, ja järkevää niin työnantajalle kuin Suomelle. Lisäksi motivaatio kunnolla oppia vaikea suomen kieli varmasti kasvaisi, jos tietäisi, että perhe on tulossa perässä ja siten täysipainoinen arki kokonaisena perheenä voisi alkaa uudessa kotimaassa.
Kun perheenyhdistämisen tulorajat ovat monen työntekijän yksinään saavuttamattomissa, tulisi meidän kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että myös tänne tulossa olevalle perheenjäsenelle löytyy työtä. Ja työpaikkoja varmasti löytyy esimerkiksi ruuhka-Suomen ulkopuolelta, missä väestönkehitys on haastava.
Yrityksille – joista muuten 40 % on kiinnostunut työntekijöiden perheenyhdistämisestä – näiden Suomessa asuvien puolisoiden rekrytoimisessa on monesta syystä järkeä. Heillä on jo lähiomaisen kautta varsin realistinen käsitys siitä, millaista Suomessa on työskennellä ja asua. Lisäksi perheside Suomeen antaa kaikki edellytykset sitoutumiseen pitkäaikaiseksi työntekijäksi.
Meidän tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että myös tänne tulossa olevalle perheenjäsenelle löytyy työtä.
Voi olla, että ulkomailla asuvalle perheenjäsenelle soveltuvat työpaikat pitää etsiä yksitellen – eli työllistymispolut täytyy rakentaa räätälöiden. Vaiva on kuitenkin sen arvoinen ja pitkässä juoksussa palkitsee kaikki osapuolet: työ löytää tekijänsä ja perheenjäsenet toisensa. Samalla Tilastokeskuksen varsin optimistinen väestöennuste, jonka kaikki toivomme toteutuvan mutta joka perustuu pitkälti kasvavaan maahanmuuttoon, saa katetta.
Kansainvälinen rekrytointi on investointi, joka koituu koko Suomen hyväksi. Siinä kannattaa pelata pitkää peliä. Varmistetaan siis, että tänne jo muuttaneet työntekijät voivat alkaa elää sellaista perhearkea, joka meille muille on jo itsestäänselvyys.
